torstai 2. syyskuuta 2010

Metsähallituksessa huolestuttiin

Hallituksen tulo- ja menoarvioesitys on julkinen vasta ensi viikolla, kun se annetaan eduskunnalle. Tästä huolimatta keskustelu julkisuudessa olleiden budjettiesityksen yksityiskohdista käy jo kiivaana.

Valtion tulo- ja menoarvioesitykseen sekä maa- ja metsätalousministeriön että ympäristöministeriön pääluokkaan metsähallituksen momentille sisältyvät leikkaukset herättävät ahdistusta metsähallituksen luontopalveluissa ja sen henkilökunnassa. Siellä ollaan virittelemässä jo irtisanomispuheita.

Budjettiesityksen leikkaukset johtuvat siitä, että talousarvioon esitetyt lisärahat uusiutuvan energian tuesta ja eräistä liikenneinvestoinneista rahoitetaan kohdentamalla budjetin sisällä menoja uudelleen. Kaikki ministeriöt osallistuvat näihin säästötalkoisiin. Ympäristöministeriön osalle tästä paketista koitui 2 miljoonan euron lisäleikkaus, jonka valtiovarainministeriö kohdisti metsähallituksen toimintaan. Tämän lisäksi kaikkien ministeriöiden toimintamenoja leikataan tämän vuoden tapaan myös ensi vuonna.

Ympäristöministeriö on pyytänyt metsähallituksen selvitystä laitoksen ja sen luontopalveluiden tämän hetken henkilöstötilanteesta ja sen kehityksestä. Selvitysten jälkeen taloustilannetta on tarkoitus käsitellä yhteisessä neuvottelussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti