Luonnonpäivä

Ensi lauantaina juhlitaan Suomen luontoa. Upea luontomme on saanut oman juhlapäivän. Päivää vietetään nyt ensimmäistä kertaa. Suomen lippu siis salkoon ja ulos luontoon!

Pääkaupunkiseutulaisille päivä tarjoaa paljon elämyksiä Nuuksion kansallispuistossa Espoossa. Haltian luontokeskuksessa ja kansallispuistossa on koko päivän ohjelmaa niin vauvoille kuin vaareille. Paikalla on myös ympäristöministeri Ville Niinistö, joka osallistuu luontoretkelle.

Meillä suomalaisilla luonto on yhä lähellä. Esi-isämme ottivat siitä kovalla työllä ja uurastuksella toimeentulonsa. Tänään saamme nauttia luonnosta lenkkeilemällä, poimimalla marjoja ja sieniä, käymällä metsällä tai kalassa, hiihtämällä ja samoilemalla. Eikä luonnossa liikkuminen tai marjojen poiminta maksa mitään jokamiehen oikeuksien ansiosta.

Ennen kaupunkien ja työelämän kiireessä vaivautunut suomalainen sanoi menevänsä luontoon lataamaan akkujaan. Nyt hän puhuu, että tahti työpaikoilla on niin tiivistynyt, että luontoon pitä päästä tyhjentämään akkuja ja monilla asioilla vaivattuja aivojaan.

Voi olla, että kaupunkien lapset eivät enää erota kuusta männystä, eivätkä tunne jalkakäytävän varressa rehottavia luonnonkasveja. Silti uskallan väittää, että suomalaisilla on yhä hyvä suhde luontooon.

Huolenaiheena meillä ja maailmalla on, että luonnon monimuotoisuus häviää.  Kasvien ja eliölajien ympäristöjä katoaa teiden ja talojen alle. Myös maa- ja metsätalouden tehostuminen hävittää eliölajeja. Ilmastomuutos muuttaa täällä pohjoisessakin lajien elinympäristöjä. Biodiversiteetin säilyttämiseksi tarvittavista toimista keskustellaan kansainvälisissä kokouksissa valtioiden kesken niin maailmalla kuin EU:ssa. Myös Suomen hallitus on hyväksynyt ohjelman luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi. Mitä toimia tarvitaan, onkin vähän pitempi juttu.

Toivottavasti Suomen luonnon päivää lauantaita ei tuhlata asiapuheisiin vaan nautitaan kerrankin luonnosta.

ARKTISESTA STRATEGIASTA

Valtioneuvosto hyväksyi viime viikolla Suomen arktisen strategian. Edellinen strategia oli vuodelta 2010 ja se painottui pitkälle ulkopolitiikkaan. Nyt hyväksytyn uuden asiakirjan keskiössä ovat talouden uudet mahdollisuudet ja reunaehdot. Uudistettu strategia on laaja, lähes 60 sivuinen. Sen johtoajatus on kiteytetty tiivistelmän otsikkoon. Suomi haluaa olla aktiivinen ja vastuullinen arktinen toimija.

Mitä Suomi siis tahtoo?

Suomi haluaa viedä arktista osaamistaan pohjoiseen. Suomella on vahva arktinen laivanrakennusosaaminen ja Itämeren liikenteessä testattu meriliikenne- ja öljyntorjuntaosaamista. samoin kuin vahva tietotaito riskien ennakoinnista ja hallinnasta. Suomalainen ympäristöä ja ilmastoa säästävä teknologia on avannut liiketoimintamahdollisuuksia yrityksillemme eri puolilla maailmaa. Tällaista osaamista tarvitaan myös arktisilla alueilla.  Kysymys on ennen muuta siitä, miten suomalaiset yritykset pystyvät kilpailemaan Jäämeren hankkeiden osatoimittajina ja mitä valtio voi tehdä ovien avaamiseksi suomalaisen osaamisen vientiin pohjoiseen. Strategian linjaus siitä, että arktinen alue on koko Suomen asia ja valtio on valmis toimiin arktisen yhteistyön vahvistamiseksi , on tärkeä kannanotto. Strategiassa esille nostetut liikenteen uudet näkymät ovat mielenkiintoisia. Suomi tarvitsee yhteyden Jäämerelle.

Mitä sitten ovat reunaehdot, joista strategia puhuu.?  

Reunaehdot taloudelle tulevat ympäristökysymyksistä ja ilmastomuutoksesta.. Arktinen alue on keskellä nopeita ja ristiriitaisia muutoksia. Ilmasto lämpenee arktisilla alueilla voimakkaimmin maailmassa, uusia kuljetusreittejä avautuu, energiavaroja ja mineraaleja otetaan käyttöön, matkailu kasvaa. Vakava öljyonnettomuus voi tuhota arktisen luonnon erittäin pitkäksi aikaa.

Suomi haluaa myös perustaa uusia luonnonsuojelualueita Pohjoisnavan ympärille. Suojelualueiden perustamista pohjoisille merialueille on valmisteltu jo pitkään Arktisen neuvoston,  kahdeksan arktisen maan muodostaman kansainvälisen järjestön, alatyöryhmissä. Asia on ollut esillä myös kansainvälisissä biodiversiteettisopimuksen neuvotteluissa. ja kansainvälisessä merenkulunjärjestössä IMO:ssa. Tietoa erityisen herkistä  ja arvokkaista merialueista on kerätty jo useita vuosia. Päätöksentekijöillä on siten hyvä tietopohja ratkaista, tehdäänkö suojeluverkon perustamisesta päätöksiä. Tähän saakka suojelualueita on perustettu vain pohjoisille maa-alueille.

Suomi myös haluaa kehittää omaa pohjoistaan.

Arktinen strategia ei ole vain ohjelma, miten suomalaistan osaamista viedään Jäämerelle. Suomella on myös oma pohjoinen, jossa on kaivostoimintaa, metsäteollisuutta, matkailua ja alkuperäiskansoja. Myös oman pohjoisen tulevaisuudesta on huolehdittava.

Kalateiden rakentaminen pitäisi saada liikkeelle

Suomen arvokkaimmat vaelluskalajoet tuhottiin sotien jälkeen tapahtuneella taitamattomalla voimatalousrakentamisella. Vaikka kalateitä osattiin jo tuolloin rakentaa ja hyviä esimerkkejä niistä oli saatavilla niin Atlantin toiselta puolelta kuin lähinaapurista Norjasta, kalateitä ei Suomeen rakennettu. Kalateiden asemasta voimayhtiöille määrättiin tuomioistuinten päätöksillä velvoitteita istuttaa kalapoikasia rakennettuihin vesistöihin. Kun Kemijoen erittäin mittavat velvoiteistutukset alkoivat, valtion kalatalousviranomaiset olivat ennen muuta kiinnostuneita siitä, miten entisten lohijokien suille kerääntyvä istutuskala saadaan nopeasti pyydettyä pois. Padotuilla jokialueilla istutuskalat eivät pysyneet. Näiden tilalle esimerkiksi Kemijoella on istutettu kirjolohta, jonka pyynti houkuttelee vapaa-ajan kalastajia vesille.

Maailmalla kalateitä osataan rakentaa entistä paremmin. Myös meillä toimeenpannut kalatiet kuten Merikosken kalatie Oulujoen suussa ja Isohaaran kalatie Keminmaalla ovat osoittaneet, että lohi pääsee nousemaan, kun sille annetaan siihen mahdollisuus.

Pari vuotta sitten valtioneuvosto hyväksyi kalatiestrategian. Siinä tavoitteena on, että vaelluskalojen palauttamiseen ryhdytään ja kalateiden rakentamisessa lähdetään liikkeelle. Myös Itämeren kalatutkijat ovat jo vuosia vedonneet päättäjiin, että Itämeren uhanalaisen villilohen tulevaisuuden turvaksi nousujokia tarvittaisiin Suomen enemmän kuin nykyiset luonnontilassa olevat Tornion-, Simo- ja Kiiminkijoet.

Maakuntaliitot ovat tehneet hienoa työtä yhteistyössä alueen kuntien, kalatalousyhteisöjen ja voimayhtiöiden kanssa kalatiesuunnitelmien aikaansaamiseksi.

Valtiolta ja Euroopan unionilta on toivottu pientä siemenrahaa kalatierakentamisen vauhdittamiseksi. Rahan saaminen on kuitenkin tiukassa.

Vastuu kalateiden rakentamisen rahoittamisesta kuuluu luonnollisesti vahingon aiheuttajille, voimayhtiöille.  Yhtiöiden puolella kalateiden rakentamiseen on suhtauduttu periaatteessa myönteisesti, kunhan rakentaminen ei vähennä vesivoimasta tulevaa tuottoa. Voimassa oleva vesilaki lähtee siitä, että kalojen istutusvelvoite voidaan muuttaa kalatievelvoitteeksi. Muuttaminen edellyttää asian käsittelyä lupaviranomaisessa eli AVI:ssa.  Vesivoimasta tulevaa hyötyä ei kuitenkaan saa vähentää.

Vesilainsäädäntö Suomessa on vanhastaan ollut  rakentamislaki, jossa säädellään, kuka saa rakentaa ja millä ehdoilla vai saako rakentaa ollenkaan. Jos vesilainsäädäntöä uudistettaisiin nyt, lainsäätäjä tuskin enää tyytyisi laatimaan pelkästään pelisääntöjä rakentamishankkeiden intressivertailulle, vaan asettaisi tavoitteeksi  vesien ekologisesti hyvän tilan säilyttäminen ja vesistöön kohdistuvien toimien arvioiminen tästä näkökulmasta.