Kolarissa viime viikonvaihteessa pidetyssä kaivosseminaarissa puhuttiin kaivosyrityksen sosiaalisesta luvasta. Sosiaalinen lupa ei perustu lainsäädäntöön, eikä sitä myönnä viranomaiset eivätkä tuomioistuimet, vaan kaivosyhtiötä uudella kaivospaikkakunnalla ympäröivä yhteiskunta asukkaineen, elinkeinoineen, sidosryhmineen.
Yritys tarvitsee sosiaalisen hyväksynnän siltä yhteisöltä, jossa yritys aikoo aloittaa toimintansa. Se tarvitsee hyväksynnän muilta alueen käyttäjiltä, toisilta elinkeinoilta ja ihmisiltä. Sosiaalinen lupa antaa oikeutuksen yrityksen toiminnalle ja se lupa on hankittava joka vuosi uudestaan. Ei riitä, että kaivosyhtiö pitää yhteyttä alueen asukkaisiin ja sidosryhmiin valmistellessaan hanketta, yhteyksiä on pidettävä myös sen jälkeen, kun lupa toiminnan aloittamiseen on saatu.
Sosiaalisen luvan tarpeellisuutta meille seminaarilaisille esitteli kanadalainen Northern Resourdce-kaivosyhtiö, joka on avannut rautamalmikaivoksen Ruotsin puolella Tornionjokilaaksossa Pajalassa ja suunnittelee avaavansa rautakaivoksen myös Lapissa Kolarissa. Kuulimme, että sosiaalinen luvan konsepti on Kanadasta.
Sosiaalinen lupa kuulostaa hyvältä. Sitä mieltä olivat paikkakunnan matkailuyrittäjät ja poromiehet. Heille tärkeintä tuntui olevan, ettei kaivostoiminta missään olosuhteissa pilaa Itämeren tärkeintä lohijokea, Tornion- Muonionjokea. Niin, eikä kaivos saanut näkyä, kuulua eikä varsinkaan haista Ylläksen matkailukylään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti