Turhaa sääntelyä?

Valtioneuvoston kanslia pyysi aiemmin syksyllä ministeriöitä listaa Euroopan unionin lainsäädännöstä, joka on Suomelle erityisen hankalaa. Pyydettiin myös kertomaan sääntelystä, jonka aiheuttamaa hallinnollista taakkaa voidaan pitää suhteettomana saavutettuun etuun nähden.

Euroopan unionin lainsäädännön järkevyydestä käydään unionissa tällä hetkellä laajaa keskustelua. Esimerkiksi Britanniassa ja Hollannissa vaikuttavana voimana taustalla on EU-kriittisten voimien vahva nousu.

Ilman eurokriittisiä silmälasejakin, voi reilusti sanoa, että EU:n sääntelytulva on viime vuosina paisunut joka vuosi. Tästä on hyvä puhua myös Suomessa. Onhan Kataisen hallitus parhaillaan tehostamassa lainsäädännön yritysvaikutusten arviointia. Rakennepoliittisessa ohjelmassa hallitus haluaa myös keventää yritysten sääntelytaakkaa. Kotimaisen lainsäädännön syynääminen ei  auta, jos pelisäännöt tulevat EU:sta ja niitä sääntöjä kaikkien jäsenmaiden on noudatettava rangaistuksen uhalla.

Ympäristöministeriön hallinnonalalla valtaosa säännöksistä tulee EU:sta. Vaikka yhtään uutta kotimaista lakiesitystä ei annettaisi eduskunnan käsiteltäväksi, EU:n direktiivitulva pitää ympäristöministeriön väen hyvin työllistettynä. Näin ajattelee moni ympäristöministeriön virkamies, jonka työpäivät kuluvat neuvotteluissa Brysselissä direktiivin sisällöstä ja kotimaassa, kun raportoidaan direktiivin soveltamisesta EU:lle.  

Välistä tuntuu, ettei Brysselissä olla kiinnostuneita siitä, miten uusi lainsääntö on oikeasti onnistuttu toimeenpanemaan ja mitä vaikutuksia sääntelyllä on ollut kansalaisille ja muille tahoille. Ja kanne uhkaa, jos EU katsoo jäsenmaan panneen direktiivin voimaan sen mielestä väärin.

Vastauksessaan valtioneuvoston kanslialle ympäristöministeriö ei nostanut esille yhtään EU:n säädöstä erikseen, vaan totesi, että EU:n säännökset ovat nykyään usein liian yksityiskohtaisia ja pikkupiirteisiä, mikä aiheuttaa hallinnollista taakkaa niin viranomaisille kuin toiminnanharjoittajille.

Ministeriössä kysytään myös, onko mitään järkeä siinä, että EU vaatii vuosittain raportin direktiivin toimeenpanosta, kun jäsenmaassa haluttaisiin oikeasti keskittyä siihen toimeenpanemiseen. 

Keskustelu EU:n sääntelytulvan järkeistämisestä on tervetullut. Tästä huolimatta ei kannata unohtaa, että kotimaisen lainsäädännönkin perkaamisessa  riittää työtä.