keskiviikko 22. syyskuuta 2010

VIELÄKIN JÄTEVESISTÄ

Tänään ympäristöministeri Paula Lehtomäki tuo valtioneuvostoon ympäristösuojelulain muutoksen, jolla ikäihmiset vapautetaan asetuksen velvoitteista. Laissa ehdotettu 68 vuoden ikä tuli oikeusministeriön kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Naapuriministeriön perustuslakiasiantuntijat katsoivat, että ikäihmisiä voidaan kohdella eri tavalla, jos siitä lailla säädetään. Muutoin lainmuutoksella täsmennetään niitä tapauksia, joissa kunnan päätöksellä asetuksen määräyksistä voidaan poiketa.

Syksyn aikana on lehtien palstoilla kiivaasti keskusteltu siitä, johdettiinko vuonna 2003 asetuksen antanut ympäristöministeri Jan Erik Enestam harhaan.

Perusasiasta eli siitä, että asetuksella velvoitetaan viemäriverkkojen ulkopuolella olevat kiinteistöt tehostamaan jätevesien käsittelyä, tuskin kenelläkään asetuksen laatijoilla tai hyväksyjällä oli epäselvyyttä. Kustannukset arvioitiin nykytietämykseen verrattuna selvästi alakanttiin. Tähän saattaa olla syynä se, että jätevesien käsittelyn tehostamisen uskottiin pääasiassa tapahtuvan maapuhdistamo/imeytyskenttä ratkaisuilla. 2000-luvun alkupuolella ei myöskään voinut olla käsitystä siitä, kuinka näyttävästi tehdasvalmisteisten laitteiden valmistajat kampanjoivat omia , huomattavasti maapuhdistamoa kalliimpia laitteitaan. 10 000 euroa maksava tehdasvalmisteinen laite ei todellakaan ole asetuksen ykkösvaihtoehto, vaan jokainen kiinteistönomistaja valitsee omiin olosuhteisiin parhaiten sopivan ja kustannustehokkaimman puhdistustavan. Virkamiehet eivät johtaneet ministeriä tahallaan harhaan, niin kuin nyt väitetään.

Sen sijaan asetuksen täytäntöönpanosta ei huolehdittu kunnolla. Kun tehostettu jäteveden käsittely koskee noin miljoonaa suomalaista ja satoja tuhansia kiinteistöjä, asetuksen tueksi olisi tarvittu jo alun alkaen kiinteistökohtaista neuvontaa ja kuntien ohjeistamista. Nyt eduskunnan antamalla määrärahalla kiinteistökohtainen neuvontaa päästään kunnolla aloittamaan. Kuntien päätöksenteon tueksi valmistui vuoden alussa opas.

Haja-asutusalueiden kiinteistöjen jätevesien käsittelyä tehostamalla ei pelasteta Itämerta, mutta omien lähivesien kunnolle toimenpiteillä on merkitystä.

perjantai 10. syyskuuta 2010


METSÄHALLITUS ALOITTI YT-MENETTELYN



Samalla kellonlyömällä, kun hallitus julkisti ehdotuksensa ensi vuoden valtion tulo- ja menoarvioksi, metsähallitus ilmoitti aloittavansa YT-neuvottelut, koska budjetti leikkaa metsähallituksen luontopalveluiden rahoitusta kolmella miljoonalla eurolla. Niistä kaksi miinusmiljoonaa on ympäristöministeriön ja yksi maa- ja metsätalousministeriön pääluokassa. Menojen leikkauksilla hallitus tasapainottaa budjettiaan. Kun uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen ehdotetaan lisää rahaa, joltakin toiselta momentilta sitä leikataan. Ympäristöministeriön osalta hallitus kohdisti vähennyksen metsähallituksen toimintamenoihin.

Metsähallituksen mielestä rahoituksessa syntynyt aukko edellyttää noin 60 henkilötyövuoden vähentämistä luontopalveluista.

Hallitus ehdotus ensi vuoden valtion tulo- ja menoarvioksi on vain ehdotus. Lopullinen sanan siitä sanoo eduskunta. Nähtävästi liikelaitoksessakin osataan ynnätä nämä asiat yhteen. Kiireesti aloitetulla yt-menettelyllä haluttanee vaikuttaa kansanedustajien päätöksentekoon.

Leikkaukset ovat epäilemättä kova pala metsähallituksen luontopalveluille. Kun metsähallitus koko konsernilla menee tällä hetkellä kohtuullisen hyvin, kysymys, joka liikelaitokselle usein lähi päivinä esitetään, tulee olemaan, eikö luontopalveluiden henkilöstölle löytyisi järkevää tekemistä laitoksen liiketoimintojen puolelta..

torstai 2. syyskuuta 2010

Metsähallituksessa huolestuttiin

Hallituksen tulo- ja menoarvioesitys on julkinen vasta ensi viikolla, kun se annetaan eduskunnalle. Tästä huolimatta keskustelu julkisuudessa olleiden budjettiesityksen yksityiskohdista käy jo kiivaana.

Valtion tulo- ja menoarvioesitykseen sekä maa- ja metsätalousministeriön että ympäristöministeriön pääluokkaan metsähallituksen momentille sisältyvät leikkaukset herättävät ahdistusta metsähallituksen luontopalveluissa ja sen henkilökunnassa. Siellä ollaan virittelemässä jo irtisanomispuheita.

Budjettiesityksen leikkaukset johtuvat siitä, että talousarvioon esitetyt lisärahat uusiutuvan energian tuesta ja eräistä liikenneinvestoinneista rahoitetaan kohdentamalla budjetin sisällä menoja uudelleen. Kaikki ministeriöt osallistuvat näihin säästötalkoisiin. Ympäristöministeriön osalle tästä paketista koitui 2 miljoonan euron lisäleikkaus, jonka valtiovarainministeriö kohdisti metsähallituksen toimintaan. Tämän lisäksi kaikkien ministeriöiden toimintamenoja leikataan tämän vuoden tapaan myös ensi vuonna.

Ympäristöministeriö on pyytänyt metsähallituksen selvitystä laitoksen ja sen luontopalveluiden tämän hetken henkilöstötilanteesta ja sen kehityksestä. Selvitysten jälkeen taloustilannetta on tarkoitus käsitellä yhteisessä neuvottelussa.

tiistai 17. elokuuta 2010

KESÄN KUUMIN YMPÄRISTÖASIA

Hajajätevesiasetus on puhuttanut koko kuuman kesän ajan. Sen jälkeen kun TM Rakennusmaailma julkisti ensimmäiset tulokset sen suorittamasta pienpuhdistamovertailusta, tänne ministeriöönkin on riittänyt asiaan perään kyselijöitä..

Yksikään Rakennusmaailman testaamista puhdistamoista ei selvinnyt testistä puhtain paperein. Kysymys on toki osatuloksista, sillä testi jatkuu edelleen, jotta saadaan tietoa, miten laitteet toimivat kokonaisuudessaan testivuoden aikana.

Hajajätevesiasetusta säädettäessä 2000 –luvun alussa ympäristöviranomaisilla oli käsitys, että laitevalmistajat pystyvät täyttämään asetuksen tiukat fosforin ja typen poistovaatimukset. Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijoiden mukaan 2000-luvun alussa testattiin maasuodattamoja, joiden puhdistuskyky riitti täyttämään asetuksen vaatimukset. Tehdasvalmisteisten laitteiden tekniikan uskottiin kehittyvän niin, että tavoitteet saavutetaan. Jää miettimään, miksi kustannuksiltaan edullinen jätevesien puhdistusmenetelmä, maaperäkäsittely, on jäänyt viime vuosien keskustelussa täysin tehdasvalmisteisten laitteiden varjoon.

Hajakiinteistön omistajaa kiinnostaa ennen muuta, onko laite, jonka hän hankkii laillinen ja toimiiko se kunnolla. Tämä kiinnostaa myös ministeriötä. Olemmekin kutsumassa laitevalmistajat kertomaan oman kantansa laitteiden toimivuudesta ja puhdistuskyvystä.

Hajajätevesiasetuksen mukaan kiinteistönomistajalla on vapaat kädet päättää, minkä menetelmän hän jätevesien käsittelyyn valitsee. Toivottavasti ympäristöministeriön tämän syksyn aikana yhteistyössä järjestöjen kanssa käynnistämä kiinteistökohtainen neuvonta auttaa asukkaita valitsemaan omaan kiinteistöönsä parhaiten sopivan ja kustannustehokkaimman ratkaisun.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Itämeren lohi tarvitsee lain suojaa ja suojelua

Tornionjoelta on kesän aikana kuulunut huolestuttavia uutisia: lohta on noussut ennätysmäisen vähän jokeen ja uhanalainen meritaimen on lähes hävinnyt. Vaellussiiankin määrä on rajusti pienentynyt ja siian koko kutistuu kuin pyy maailmalopun edellä. Myös ammattikalastajien saaliit Itämeressä ovat pudonneet murto-osaan takavuosista.

Suomen ja Ruotsin välillä neuvoteltu Tornionjoen uusi rajajokisopimus ja kalastussääntö aikaistavat lohen kalastusta entisestään. Säännön on määrä astua voimaan ensi vuoden alusta. Suotta säännöstä ei ole sanottu, että ainoa, joka neuvotteluissa ei pärjännyt, oli Itämeren villi lohi.

Kansainvälinen eri maiden tutkijoista koostuva Merentutkimusneuvosto (ICES) on jo pitkään ehdottanut Itämeren lohen pyynnin tuntuvaa rajoittamista kalakantojen heikon tilan vuoksi. Itämeren valtiot ja EU, joka neuvottelee jäsenmaittensa puolesta kalastuskiintiöistä, eivät ole suosituksista piitanneet. Paitsi laillisen myös laittoman lohenpyynnin sallitaan jatkuvan Itämeren altaalla.

Itämeren lohen huonosta tilasta kärsivät kaikki: ammattikalastajat, paikalliset asukkaat ja kalaturistit. Itämeren villi lohi tarvitsee lain suojaa ja suojelua.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

ETELÄ-SAVON ELY-KESKUKSELLE TULI LISÄÄ TÖITÄ

Eduskunnan viime viikolla hyväksymän kalastuslain muutoksen mukaan vastuu Saimaannorpan suojelusopimuksista siirtyy alueelliselle kalatalousviranomaiselle eli Etelä-Savon Ely-keskukselle.

Tähän mennessä vapaaehtoisia suojelusopimuksia on solmittu noin 260 kappaletta metsähallituksen ja kalastuskuntien välillä. Vastuun siirto kalastusviranomaiselle on järkevää, sillä valtion juuri alueellisen kalastusviranomaisen tehtävänä on valvoa kalastuslain toimeenpanoa. Eduskunta ei kuitenkaan antanut viranomaisille keinoja valvonnan toteuttamiseen, vaan tyytyi lausumaan, että kalastuslakiin tulisi mahdollisimman nopeasti lisätä valvontaa ja rangaistuksia koskevat säännökset sellaisia tilanteista varten, että norpansuojelusopimusta rikotaan.

Etelä-Savon ELY-keskus joutuu nyt nopeassa ajassa neuvottelemaan kaikki noin 260 suojelusopimusta vesialueen omistajien kansa uudestaan, kun metsähallitus uusien säännösten johdosta joutuu irtisanomaan juuri tehdyt suojelusopimukset. Aluehallintoviranomaisella on siten edessä iso savotta, sillä sopimusten uusiminen tuskin on aivan läpihuutojuttu.

Vapaaehtoisilla kalastusrajoitussopimuksilla on katettu jo suurin osa arvioidusta suojelutarpeesta eli noin 1600 neliökilometristä. Ydinalueen sisällä on kuitenkin norpan kannalta vaarallisia aukkoja, kun kaikki kalastuskunnat eivät ole lähteneet rauhoitukseen mukaan. Nämä viimeisetkin kalaveden omistajat tarvittaisiin norppakantaa suojelemaan.

Etelä-Savossa tunnutaan luotettavan, että uudet suojelusopimukset saadaan ripeästi aikaan. Toivottavasti niin käy.

Saimaannorpalle laaditaan parhaillaan ympäristöministeriön johdolla laajapohjaisella yhteistyöllä suojelustrategiaa. Strategian tavoitteena on esittää toimet saimaannorpan suotuisan suojelutason saavuttamiseksi, jolloin norppa pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena kantana kaikilla esiintymisalueillaan ja myös levittäytymään takaisin aikaisemmille esiintymisalueilleen. Strategian välitavoitteena vuosille 2009-2011 on esitetty norppakannan kasvattaminen niin, että kanta kasvaa nykyisestä 250 yksilöstä vähintään 400 yksilöön vuoteen 2020 mennessä.

Euroopan unionin luontodirektiivissä saimaannorppa on luokiteltu lajiksi, joka tarvitsee tiukkaa suojelua. Saimaannorpan suojelun kannalta kalastusrajoitusten toteuttaminen on yksi keskeisimpiä. On myös erittäin tärkeää, että uuden kalastuslain myötä valtioneuvosto saa tarvittaessa oikeuden määrätä asetuksella verkkokalastuskiellosta, jos vapaaehtoinen tie ei johda tuloksiin.

Suomi sai viime toukokuussa EU:n komissiolta virallisen huomautuksen saimaannorpan suojeluun liittyvien seikkojen vuoksi.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

SYANIDIKIELTO JA SUOMI

Euroopan unionin parlamentin syanidipäätös huolestuttaa kittiläläisiä. Parlamentti otti kantaa runsas kuukausi sitten syanidin käyttöön kaivosteollisuudessa. Parlamentin mielestä syanidin käyttö tulisi kieltää ja komission olisi syytä ryhtyä valmistelemaan tarvittava lainmuutos. Päätöksen taustalla on joitakin vuosia sitten Romanian kultakaivoksessa sattunut syanidivuoto. Ja syanidihan on vaarallista myrkkyä.

Kittilää parlamentin päätös liikuttaa sikäli, että kunnan alueella toimii tällä hetkellä Euroopan suurin kultakaivos. Tämä kanadalaisen Agnito-Eaglen omistama kaivos aloitti toimintansa pari vuotta sitten.

Kittilän kaivos käyttää syanidia suljetussa prosessissa malmin rikastamisessa tarkoin valvotuissa olosuhteissa. Kaivos sai ympäristöluvan kolmisen vuotta sitten. Luvassa oli tiukat ympäristönsuojelua koskevat ehdot sekä määräykset näiden ehtojen valvonnasta.

Syanidin käyttöä jalometalliteollisuudessa säätelee meillä niin kuin muissakin EU:n jäsenmaissa yhteisölainsäädäntö ja omat kansalliset lait. EU on pitänyt Kittilän kaivoksella käytettyä syanidiliuotusta tällä hetkellä parhaana mahdollisena teknologiana.

Nyt odotellaan EU:n komission vastausta parlamentille, joka valmistunee ennen EU:n kesälomia.

Vaikka asiantuntijoiden mielestä nykyiselle Kittilässä käytetylle menetelmälle ei nyt ole ympäristön kannalta parempaa vaihtoehtoa, on selvää, että kaivosteknologiakin kehittyy. Suomelle, josta on tulossa Euroopan johtava kaivosmaa, on tärkeää, että täällä oleva kaivosteollisuus käyttää maailman edistyneintä teknologiaa ja ympäristöosaamista. Tästä osaamisesta voisi tulla maallemme uusi brändi.