keskiviikko 22. syyskuuta 2010

VIELÄKIN JÄTEVESISTÄ

Tänään ympäristöministeri Paula Lehtomäki tuo valtioneuvostoon ympäristösuojelulain muutoksen, jolla ikäihmiset vapautetaan asetuksen velvoitteista. Laissa ehdotettu 68 vuoden ikä tuli oikeusministeriön kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Naapuriministeriön perustuslakiasiantuntijat katsoivat, että ikäihmisiä voidaan kohdella eri tavalla, jos siitä lailla säädetään. Muutoin lainmuutoksella täsmennetään niitä tapauksia, joissa kunnan päätöksellä asetuksen määräyksistä voidaan poiketa.

Syksyn aikana on lehtien palstoilla kiivaasti keskusteltu siitä, johdettiinko vuonna 2003 asetuksen antanut ympäristöministeri Jan Erik Enestam harhaan.

Perusasiasta eli siitä, että asetuksella velvoitetaan viemäriverkkojen ulkopuolella olevat kiinteistöt tehostamaan jätevesien käsittelyä, tuskin kenelläkään asetuksen laatijoilla tai hyväksyjällä oli epäselvyyttä. Kustannukset arvioitiin nykytietämykseen verrattuna selvästi alakanttiin. Tähän saattaa olla syynä se, että jätevesien käsittelyn tehostamisen uskottiin pääasiassa tapahtuvan maapuhdistamo/imeytyskenttä ratkaisuilla. 2000-luvun alkupuolella ei myöskään voinut olla käsitystä siitä, kuinka näyttävästi tehdasvalmisteisten laitteiden valmistajat kampanjoivat omia , huomattavasti maapuhdistamoa kalliimpia laitteitaan. 10 000 euroa maksava tehdasvalmisteinen laite ei todellakaan ole asetuksen ykkösvaihtoehto, vaan jokainen kiinteistönomistaja valitsee omiin olosuhteisiin parhaiten sopivan ja kustannustehokkaimman puhdistustavan. Virkamiehet eivät johtaneet ministeriä tahallaan harhaan, niin kuin nyt väitetään.

Sen sijaan asetuksen täytäntöönpanosta ei huolehdittu kunnolla. Kun tehostettu jäteveden käsittely koskee noin miljoonaa suomalaista ja satoja tuhansia kiinteistöjä, asetuksen tueksi olisi tarvittu jo alun alkaen kiinteistökohtaista neuvontaa ja kuntien ohjeistamista. Nyt eduskunnan antamalla määrärahalla kiinteistökohtainen neuvontaa päästään kunnolla aloittamaan. Kuntien päätöksenteon tueksi valmistui vuoden alussa opas.

Haja-asutusalueiden kiinteistöjen jätevesien käsittelyä tehostamalla ei pelasteta Itämerta, mutta omien lähivesien kunnolle toimenpiteillä on merkitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti