perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kampradia kuulemassa


Pääsin torstaina istumaan itsenäni parempaan seuraan, kun IKEA:n miljardööri Ingvar Kamprad osallistui Barents-konferenssiin Torniossa. Kamprad on ollut Barentsin yhteistyön kommisetä siitä asti, kun IKEA avasi maailman pohjoisimman myymälänsä Haaparannassa. Kamprad puhui konferenssissa nuorille ja jakoi Barentsin yrittäjäpalkinnon.

Ja mitä tämä 86-vuotias veteraaniyrittäjä puhui nuorille, joita oli paikalla Ruotsin, Norjan, Suomen ja Venäjän pohjoisilta alueilta?. Heitä oli tullut Tornioon yliopistoista, ammattikouluista ja yrityksistä. Nuoret kertoivat, millaisena he näkevät pohjoisen tulevaisuuden. He sanoivat, ettei  riitä juhlapuheitten iskulauseet nuorista, joiden ontulevaisuus. Tulevaisuutta tehdään tässä ja nyt. Nuoret kaipasivat aikuisilta tekoja, konkretiaa, mitä ollaan valmiita tekemään niin, että nuoret voivat käydä kouluja ja saada työtä kotiseudulta..
Kamprad sanoi nuorille, että on tärkeää tehdä työtä ryhmässä, antaa ja saada palautetta ja tukea, mutta jokainen vastaa viime kädessä itse tekemisistään. Kamrad kertoi myös itsellään olleen tapana  siitä lähtien , kun  hän 17 vuotiaana ryhtyi yrittäjäksi, että hän joka päivä illalla miettii, mitä hän olisi voinut tehdä sen päivänä aikana toisin, paremmin.

Barentsin – Norjan, Suomen ja Ruotsin pohjoisosien ja Luoteis-Venäjän  tulevaisuutta pohdittiin kaksipäiväisessä konferenssissa niin elinkeinojen, ihmisten kuin luonnon näkökulmasta teemalla, millainen on pohjoisen kestävä kehitys. Keskustelua käytiin erittäin sopivaan aikaan, kun pohjoinen on otsikoissa rikkaiden luonnonvarojen aarreaittana ja kun kysytään, kenen ehdoilla luonnonvarojen hyödyntäminen tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti