tiistai 19. lokakuuta 2010

SITTENKIN UUDISTUS?

Metsähallituksen hallintoremontti on ollut koko vaalikauden esillä. Maa- ja metsätalousministeriö halusi muuttaa metsähallituksen osakeyhtiöksi. Ehdotuksella oli vankka tuki metsähallituksen joukoilta. Täällä ympäristöministeriössä metsähallituksen toimien yhtiöittämisen epäiltiin sopivan huonosti metsähallituksen viranomaistehtäviin, joista tärkeimpiä ovat valtion luonnonsuojelu- ja virkistysalueiden hallinnointi ja hoito.

Keväällä maa- ja metsätalousministeriössä tehtiin 360 asteen käännös ja ryhdyttiin taas kannattamaan sitä, että metsähallitus säilyy nykyisenkaltaisena liikelaitoksena. Tämä malli sopii epäilemättä monelle, sillä metsähallituksen nykyisen hallinnon kanssa on totuttu elämään.

Valtion samoin kuin kuntien liikelaitoksia koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan. Lakiuudistuksen taustalla on komission jo vuonna 2007 Suomelle osoittama osittain kielteinen päätös, jossa komissio katsoi, että Tieliikelaitoksen valtion liikelaitoksena saama konkurssisuoja ja poikkeava verokohtelu ovat yhteisölainsäädännön vastaista kiellettyä valtiontukea. Käytännössä EU:n kanta tarkoittaa, että julkisen hallinnon liikelaitokset muutetaan yrityksiksi.

Viime keväänä hallitus antoikin eduskunnalle esityksen uudeksi valtion liikelaitoslaiksi, joka perustuu EU:n edellyttämälle kilpailuneutraliteettiperiaatteelle. Metsähallitus jätettiin uuden lain ulkopuolelle.

Pari viikkoa sitten hallitus käsitteli uudestaan metsähallituksen tulevaa asemaa. Ministerien käymän keskustelun pohjalta maa- ja metsätalousministeriö sai valtuudet valmistella yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa metsähallituksen uutta toimintamallia ja organisaatiota. Tarkoituksena on pitää valtion maa- ja vesiomaisuus valtion suorassa omistuksessa. Luontopalveluita samoin muin muitakin julkisia hallintotehtäviä hoidettaisiin virkatyönä niin kuin tälläkin hetkellä ja ministeriöitten ohjauksessa. Muutoin metsähallituksen tehtävät olisi tarkoitus yhtiöittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti