maanantai 13. joulukuuta 2010

LEIKKAUSLISTAT

Valtiovarainministeriön virkamiesten pöydältä on valmistunut alustava suunnitelma, miten julkisen talouden velkaantuminen saadaan taltutettua. Virkamieskaavailuissa lähdetään siitä, että tulevalla vaalikaudella on aikaansaatava vuositasolla 1,5 miljardin euron säästöt.

1990-luvun laman aikaan valtiovarainministeriön virkamiehet, valtiosihteerin johdolla laativat leikkauslistoja budjetin tasapainottamiseksi. Silloin sekä veroja kiristettiin että menoja vähennettiin. Leikkaukset tehtiin juustohöyläperiaatteella.

Näyttää siltä, että julkista taloutta odottaa taas mittava säästökuuri , vaikka näin hallinnon sisältä tuntuu, että julkisessa taloudessa on eletty jo pitkään säästöjen aikaa. Valtion henkilöstömenoja on suunnitelmallisesti vähennetty tuottavuusohjelman nimellä jo vuodesta 2005 ja nykyinen ohjelma jatkuu vuoteen 2015. Käytännössä ministeriöt, myös ympäristöministeriö ovat joutuneet vähentämään tuottavuusohjelmaa enemmän henkilöstöään, sillä budjettikehykset eivät ole riittäneet palkkojen maksamiseen. Vähennyksiä on toistaiseksi pystytty hoitamaan henkilöstön luonnollisen poistuman puitteissa. Palkkamenot ovat ministeriöissä suurin menoerä.

Selvää on, että entiseen tapaan juustohöyläämällä menoja ei enää suuresti pystytä karsimaan. Valtion tähän asti hoitamia tehtäviä olisi kaikissa ministeriöissä pystyttävä karsimaan. Tehtävä ei ole helppo, sillä silloin joudutaan miettimään, m ikä on ministeriön tai sen alaisen aluehallinnon ydintehtäviä ja mikä ei. Asiakkaita olisi joka tapauksessa kaikissa olosuhteissa palveltava mahdollisimman hyvin ja päätökset saatava aikaan viivytyksettä.

Ympäristöhallinnossa ryhdyttiin keväällä ministeriön strategiatyön yhteydessä käymään keskustelua, mitkä ympäristöasioissa ovat jatkossakin niin tärkeitä, että ministeriön tai sen alueviranomaisten on ne hoidettava. Tätä keskustelua käydään jokaisen viran täytön tai täyttämättä jättämisen yhteydessä. Ei ole helppoa, mutta onnistuu, kun koko henkilökunta on asian takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti