torstai 9. helmikuuta 2012

Kaivosalan parhaat ympäristökäytännöt

Kajaanissa eilen järjestetyssä kaivosalan seminaarissa julkistettiin alan kaikkien toimijoiden yhteisesti laatima "Kaivosalan parhaat ympäristökäytännöt"-opas. Paikalla oli noin 150 henkeä; viranomaisia, kaivosyhtiöitä ja kansalaisia. Seminaari jatkuu vielä tänään, mutta puheenvuoroista päätellen oppaan aikaansaamiseen ollaan erittäin tyytyväisiä. Toisaalta kolmesataa-sivuista opasta tunnuttiin pitävän vasta hyvänä alkuna kaivosasioiden ympäristöasioiden entistä paremmalle hoitamiselle. Kansalaismielipiteen siitä, mitä tapahtuu, kun ympäristöasioita ei hoideta hyvin, toivat pontevasti esille paikalla olleet Talvivaara-aktivistit.

Tilaisuudessa puhuttiin paljon kaivosyhtiöiden sosiaalisesta vastuusta eli siitä, miten ne ottavat huomioon paikkakunnan muut elinkeinot ja asukkaiden oikeutetut vaatimukset. Omassa puheenvuorossani toin esille sen, että ympäristöministeriössä ollaan valmiita selvittämään, olisiko kaivosyhtiöiden osalta mahdollisuus siirtyä BAT-määräyksiin, jotka tällä koskevat kaikkea teollisuutta ja joissa yritykselle määrätään selkeät päästörajat. Kaivokset ovat toki erilaisia ja kahta samanlaista kaivoslupaa tuskin löytyy.. Silti yhteisiäkin asioita on kuten mm. se, että kaikkien osalta joudutaan miettimään toiminnan vesistövaikutuksia.

Suomessa ja erityisesti pohjoisessa Suomessa menossa oleva kaivosbuumi on jatkunut jo jonkin aikaa eikä näytä mitään laantumisen merkkejä. Siitä metallimalmien maailmanmarkkinahinnat pitävät huolta. Suomessa toimivat kaivosyhtiöt ovat kansainvälisiä suuryrityksiä., joiden tähtäimessä ovat megaluokan kaivoshankkeet. Megaluokan hankkeilla on myös megaluokan ympäristövaikutuksia.

Ympäristöviranomaisilla on suuri rooli ja vastuu tuoda kaivoshankkeiden vaikutukset laajaan keskusteluun ja tarjota kansalaisille mahdollisuudet vaikuttaa heitä koskeviin hankkeisiin. Ilman riittäviä voimavaroja hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista, kaavoituksen ohjaamisesta, luvittamisesta ja valvonnasta ei selvitä. Voimavaroista ja niiden riittävyydestä puhuttiin myös eilen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti