keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Tervetuloa blogisivuilleni

Tervetuloa

blogisivuilleni, jotka avautuivat tänään. Tältä palstalta voit lukea ympäristöhallinnon tuoreimpia kuulumisia ministeriön "emäntäpiian" näkökulmasta.

Mutta asiaan. Eilinen Aamulehti kertoi oman ministerimme Paula Lehtomäen ja maa- ja metsätalousministeri Sikka Liisa Anttilan päässeen sopuun metsähallituksen tulevasta toimintallista. Tarkoituksena on, että metsähallituksesta tulee yleisradion ja veikkauksen tapainen valtion omistama erillisyhtiö.

Syy miksi metsähallituksen organisaatiosta ylipäänsä keskustellaan, löytyy EU:n komissiosta. Komissio linjasi, ettei valtion omistama Destia voi olla teitä rakentava liikelaitos, vaan sen tulisi olla osakeyhtiö. Tämän jälkeen valtiovarainministeriö asetti työryhmän miettimään, tulisiko Metsähallituksestakin valtion muiden liikelaitosten tapaan tehdä osakeyhtiö.

Ministerien linjauksen jälkeen on kysytty, onko ympäristöministeriö kääntänyt takkia. Ovathan ministeriön virkamiehet liputtaneet niin metsähallituksen johtokunnassa kuin tähän astisessa valmistelussa sen mallin puolesta, että liiketoiminta menee firmaan, mutta yhteiskunnalliset palvelut kuten kansallispuistojen hoidon pitää pysyä valtiolla viranomaistehtävänä.

Poliittinen linjaus on tehty, mikä tarkoittaa meidän virkamiesten osalta, että "pulinat pois". Jotain ministerien linjauksessa kuitenkin jäi selvitettäväksi. Nimittäin pääkysymys, soveltuuko erillisyhtiön malli oikeudellisesti ylipäänsä metsähallituksen kaltaiseen organisaatioon, jolla on paljon yhteiskunnallisia palvelutehtäviä.

Valtio omistaa Suomen maa- ja vesipinta-alasta kolmanneksen. Koko luonnonsuojelun käytännön hallinto on metsähallituksella. Metsähallitus päättää myös yksityisten kansalaisten virkistäytymiselle tärkeistä metsästys- ja kalastusluvista. ja valtiohan olemme me kaikki kansalaiset. Viime kädessä on kysymys siitä, millaisen firman hoitoon yhteisen omaisuuden annamme, jos annamme.

Mikä Sinun käsityksesi on metsähallituksesta ja sen tulevaisuudesta. Sivuilleni pääset linkistä: http://pokanmietteet.blogspot.com/

Hannele

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa sinullekkin tänne blogimaailmaan!

    Toivottavasti jaksat olla aktiivinen täällä, sillä jo asemasi takia olet keskustelua herättävä. Ainakin toivon niin. Ja ehkä esimerkkisi innostaa myös muita virkamiehiä tulemaan reilusti esiin tänne nettimaailman puolelle. Täällä on jo muitakin. ja paljon onkin. Toivoa vain sopii, etteivät nettihörhöt pilaa koko hommaa.

    Metsähallituksesta. En tunne kovinkaan hyvin liikelaitostamisen merkitystä ja sen vaikutuksia käytännön asioihin. Ymmärrän kuitenkin, että se on pitkälle kiinni laitoksen johtoon asetettavien henkilöiden päämääristä, periaatteista ja poliittisesta ideologiasta. Jos hommaa lähdetään vetämään puhtaasti bisnesajatukselle, tulos voi kansalaisen ja ympäristönkin kannalta huono.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että edes jossain halutaan virittää keskustelua Metsähallituksen tulevaisuudesta, kun asia on muuten pyritty valmistelemaan hyvin pitkälti hiljaisuudessa ja Metsähallituksen johto on aktiivisesti pyrkinyt suitsemaan keskustelua talon sisällä.

    Metsähallituksen metsätalous voidaan aivan hyvin muuttaa erityisyhtiömallin mukaiseksi, samoin muut nykyiset liiketoiminnot (Morenia, VilliPohjola jne). Mutta Luontopalvelut pitäisi ehdottomasti olla virastomallisessa ratkaisussa.

    Luonnonsuojelualueiden hallintaan ja käytännön luonnonsuojelutyöhön liittyy niin isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, että niitä ei voi ratkaista minkään yritysmallin sisäisenä päätöksenä. Tämän kaltaisiin asioihin kuuluu antaa kansalaisjärjestöille osallistumismahdollisuus ja sallia laaja-alainen yhteiskunnallinen keskustelu. Pitäisi muistaa, että puhuttaessa valtion maa- ja vesiomaisuudesta, omistaja ei ole Keskustapuolue, vaan koko Suomen kansa.

    Tähänastisessa keskustelussa ainoa peruste yhtenäiselle OY Metsähallitus AB:lle on ollut synergia. Siis se, että toiminnot pitää olla saman katon alla koska se tuottaa synergiaa. Oikeasti tuon mallin mukaisen synergian suurimmat edut on yhteisissa tilavuokrissa, atk-laitteissa ja palvelukeskuksen + siivouspalveluiden toiminnassa. Ei siis substanssiasioissa. Koska metsätalouskäyttöön varattujen maiden alue-ekologinen suunnittelu on jo nyt Metsätalouden ehdoilla tapahtuvaa, en usko että tilanne muuttuisi mihinkään vaikka Luontopalvelut konsultoisi asiaa virastosta käsin. Ja varmasti virastomallissakin Luontopalvelut voisivat ostaa metsuripalveluita ennallistamis- ja luonnonhoitotöihin Metsätaloudeltakin niin haluttaessa.

    Näyttäkää esimerkki jostain toisesta maasta, jossa valtakunnallinen luonnonsuojelun käytännön työ on annettu onnistuneesti jonkin yhtiön hoidettavaksi, niin voin harkita mielipiteeni muutosta.

    VastaaPoista