Ympäristöministeriön hiilijalanjälki laskettiin

Ympäristöministeriön toiminnan koko hiilijalanjälki laskettiin ensimmäisen kerran käyttäen WWF:n ilmastolaskuria. Yhteensä ministeriön hiilidioksidipäästöt olivat 17 30,56 tonnia. Yhtä työntekijää kohden päästöjä syntyi keskimäärin 5,77 tonnia.

Ympäristöministeriössä ryhdyttiin kolme vuotta sitten systemaattisesti suunnittelemaan, miten ministeriön sähkön ja lämmön kulutuksessa voidaan olla energiapihimpiä, miten matkustamista ja paperinkäyttöä vähennetään. Tehtiin myös suunnitelma jätteiden määrän vähentämisestä ja kierrätyksestä. Koko ympäristöministeriön henkilökunta on ollut innolla mukana muuttamassa työpaikkaa todelliseksi ekovirastoksi.

Viime syksynä saavutettiin ekoviraston elämässä yksi merkkipaalu, kun YM:n ympäristöjärjestelmä sai Green Office-merkin.

Mitä on käytännössä tapahtunut? Sähkössä ministeriö on siirtynyt käyttämään uusiutuvaa energiaa. Paperin kulutus on suorastaan romahtanut ja matkustaminen on vähentynyt. Videoneuvottelut sitä vastoin ovat lisääntyneet. Roskakorit ovat hävinneet työhuoneista. Niiden sijalla on yhteisissä tiloissa kierrätyspisteitä. Talon puolesta virkamiehillä ja –naisilla on käytettävissä polkupyöriä työmatkoja varten.

Ympäristöministeriöstä kuitenkin matkustetaan yhä tiiviisti ilmastoneuvotteluihin ja muihin kansainvälisten järjestöjen kokouksiin. Yli 90 prosenttia Suomen ympäristölainsäädännöstä tulee EU:sta,. Sinne on pyrittävä vaikuttamaan. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että ympäristöministeriön hiilijalanjäljestä valtaosa tulee matkustamisesta.

Vielä joitakin aikoja sitten ympäristöministeriössä kompensoitiin matkustamista ostamalla päästöoikeuksia vapailta markkinoilta. Valtiovarainministeriön mielestä päästöoikeuksien ostaminen ei ollut sopivaa. Ilmastopäästöjen kompensoimista rahaministeriökään ei kuitenkaan periaatteessa vastusta. Ministeriössä etsitäänkin nyt sopivaa tapaa, jolla matkustamisen aiheuttamat hiilipäästöt voidaan kompensoida.

Säästämisähkyä

Hallituksen strategiariihen päätelmät olivat odotetut, ainakin täällä valtion virkakunnan näkövinkkelistä. Lisää kiristyksiä julkiseen talouteen on luvassa jahka hallitus saa pidettyä runsaan kolmen viikon päästä olevan kehysriihensä. Sitä ennen kukin ministeri käy valtiovarainministerin kanssa ministeriökohtaiset kehyskeskustelunsa,. Niissä monet asiat jäänevät odottamaan koko hallituksen budjettilinjausta.

Selvää on, ettei julkisessa taloudessakaan voi kuluttaa enemmän kuin tienaa ja juuri tällä hetkellä Suomen päätulolähde, vienti käy heikolla hapella ja valtion varotulot pienenevät.

Julkisessa taloudessa on kuitenkin ollut kova kulukuuri jo lähes tulkoon kaksikymmentä vuotta. Tuottavuusohjelma, jolla valtion henkilöstöä on suunnitelmallisesti vähennetty, on sekin ollut voimassa jo vuodesta 2005 ja jatkuu vuoteen 2015. Nykyinen hallitus on aloittanut uuden valtion henkilöstöä koskevan ohjelman, vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma, jonka työ on alkanut. Tässä työssä tullaan edellyttämään, että kaikki ministeriöt arvioivat omat ydintoimintansa ja epäilemättä myös ne tehtävät, joiden tekemisestä voidaan luopua.

Valtionhallinnossa on tosiaankin totuttu tekemään enemmän asioita vähemmällä väellä. Välistä tuntuu, että valtion henkilöstöä painaa jo melkoinen säästämisähky, koska vuodesta toiseen on jouduttu elämään tiukemilla budjeteilla ja vähemmällä henkilöstöllä.

Nyt on sitten jo pakko vähentää tehtäviäkin. Karsinnasta tulee vaikea, koska reunaehdot tulevat siitä, mitä kansalaiset sivistysyhteiskunnassa kohtuullisesti voivat valtiolta odottaa.

OHITUSKAISTA SUURILLE INVESTOINNEILLE ?OHITUSKAISTA SUURILLE INVESTOINNEILLE ?

Eilen elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle luovutetussa selvitysmiehen raportissa ehdotetaan mm "hyville yrityksille ohituskaistaa, jolla lupamenettelyä nopeutetaan. Selvitysmies tarkoittanee ehdotuksellaan mm. ympäristövaikutusten arviointia ja ympäristö- ja rakennuslupia. Ehdotus sisältyy laajempaan kokonaisuuteen, jolla pyritään edistämään investointeja Suomessa.

Elinkeinoelämä on selvitysmiehen, vuorineuvos Jorma Elorannan ehdotuksista innoissaan.

Minulle ohituskaista tuo mieleen vesirakentamisessa pitkään Suomessa olleen käytännön, jossa voimayhtiöt hakivat silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuudessa toimineelta valtion vesivoimatoimikunnalta poikkeusluvat jokien patoamiseen. Ministeriön virkamiehet ratkaisivat luvat joutuisasti, eikä niitä kertaakaan evätty. Sen sijaan vahingonkärsijät joutuivat odottamaan hankkeen vaikutusten arviointia ja päätöksiä korvauksista usein vuosikymmeniä, sillä luvat ja korvaukset ratkaistaan jälkikäteen, usein vasta sitten kun voimalaitos oli jo rakennettu. Tämä ohituskaista oli voimayhtiöiden käytössä neljännesvuosisadan, 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun, kunnes 1960-luvun alussa voimaan tullut vesilaki velvoitti voimayhtiöt hankkimaan hankkeilleen ensin luvat ennen kuin niitä voitiin ryhtyä toteuttamaan. Vesivoimatoimikunnan poikkeusluvilla on rakennettu mm. Porttipahdan ja Lokan tekoaltaat..

Sivistysyhteiskunnassa hankkeiden taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset on selvitettävä ennen kuin investoinnille myönnetään lupa. Ohituskaista on kuin katsoisi peräpeiliin

Kaivosalan parhaat ympäristökäytännöt

Kajaanissa eilen järjestetyssä kaivosalan seminaarissa julkistettiin alan kaikkien toimijoiden yhteisesti laatima "Kaivosalan parhaat ympäristökäytännöt"-opas. Paikalla oli noin 150 henkeä; viranomaisia, kaivosyhtiöitä ja kansalaisia. Seminaari jatkuu vielä tänään, mutta puheenvuoroista päätellen oppaan aikaansaamiseen ollaan erittäin tyytyväisiä. Toisaalta kolmesataa-sivuista opasta tunnuttiin pitävän vasta hyvänä alkuna kaivosasioiden ympäristöasioiden entistä paremmalle hoitamiselle. Kansalaismielipiteen siitä, mitä tapahtuu, kun ympäristöasioita ei hoideta hyvin, toivat pontevasti esille paikalla olleet Talvivaara-aktivistit.

Tilaisuudessa puhuttiin paljon kaivosyhtiöiden sosiaalisesta vastuusta eli siitä, miten ne ottavat huomioon paikkakunnan muut elinkeinot ja asukkaiden oikeutetut vaatimukset. Omassa puheenvuorossani toin esille sen, että ympäristöministeriössä ollaan valmiita selvittämään, olisiko kaivosyhtiöiden osalta mahdollisuus siirtyä BAT-määräyksiin, jotka tällä koskevat kaikkea teollisuutta ja joissa yritykselle määrätään selkeät päästörajat. Kaivokset ovat toki erilaisia ja kahta samanlaista kaivoslupaa tuskin löytyy.. Silti yhteisiäkin asioita on kuten mm. se, että kaikkien osalta joudutaan miettimään toiminnan vesistövaikutuksia.

Suomessa ja erityisesti pohjoisessa Suomessa menossa oleva kaivosbuumi on jatkunut jo jonkin aikaa eikä näytä mitään laantumisen merkkejä. Siitä metallimalmien maailmanmarkkinahinnat pitävät huolta. Suomessa toimivat kaivosyhtiöt ovat kansainvälisiä suuryrityksiä., joiden tähtäimessä ovat megaluokan kaivoshankkeet. Megaluokan hankkeilla on myös megaluokan ympäristövaikutuksia.

Ympäristöviranomaisilla on suuri rooli ja vastuu tuoda kaivoshankkeiden vaikutukset laajaan keskusteluun ja tarjota kansalaisille mahdollisuudet vaikuttaa heitä koskeviin hankkeisiin. Ilman riittäviä voimavaroja hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista, kaavoituksen ohjaamisesta, luvittamisesta ja valvonnasta ei selvitä. Voimavaroista ja niiden riittävyydestä puhuttiin myös eilen.

Mihin tarvitaan sosiaalinen lupa?

Kolarissa viime viikonvaihteessa pidetyssä kaivosseminaarissa puhuttiin kaivosyrityksen sosiaalisesta luvasta. Sosiaalinen lupa ei perustu lainsäädäntöön, eikä sitä myönnä viranomaiset eivätkä tuomioistuimet, vaan kaivosyhtiötä uudella kaivospaikkakunnalla ympäröivä yhteiskunta asukkaineen, elinkeinoineen, sidosryhmineen.

Yritys tarvitsee sosiaalisen hyväksynnän siltä yhteisöltä, jossa yritys aikoo aloittaa toimintansa. Se tarvitsee hyväksynnän muilta alueen käyttäjiltä, toisilta elinkeinoilta ja ihmisiltä. Sosiaalinen lupa antaa oikeutuksen yrityksen toiminnalle ja se lupa on hankittava joka vuosi uudestaan. Ei riitä, että kaivosyhtiö pitää yhteyttä alueen asukkaisiin ja sidosryhmiin valmistellessaan hanketta, yhteyksiä on pidettävä myös sen jälkeen, kun lupa toiminnan aloittamiseen on saatu.

Sosiaalisen luvan tarpeellisuutta meille seminaarilaisille esitteli kanadalainen Northern Resourdce-kaivosyhtiö, joka on avannut rautamalmikaivoksen Ruotsin puolella Tornionjokilaaksossa Pajalassa ja suunnittelee avaavansa rautakaivoksen myös Lapissa Kolarissa. Kuulimme, että sosiaalinen luvan konsepti on Kanadasta.

Sosiaalinen lupa kuulostaa hyvältä. Sitä mieltä olivat paikkakunnan matkailuyrittäjät ja poromiehet. Heille tärkeintä tuntui olevan, ettei kaivostoiminta missään olosuhteissa pilaa Itämeren tärkeintä lohijokea, Tornion- Muonionjokea. Niin, eikä kaivos saanut näkyä, kuulua eikä varsinkaan haista Ylläksen matkailukylään.