Napajäät sulavat vauhdilla

Pohjoisen Jäämeren merijää sulaa vauhdilla. Amerikkalaisen tutkimuslaitoksen NSIDC:n (National Snow and Ice Data Center) mukaan elokuussa pohjoisen napa-alueen merijään keskimääräinen laajuus oli vuonna 1979 alkaneen satelliittimittaushistorian toiseksi pienin. Vain vuonna 2007 jään pinta-ala oli elokuussa pienempi kuin nyt. Jos merijään pinta-alaa verrataan vuosien 1979-2000 keskiarvoon, ollaan jo kolmanneksen viime vuosisadan lukujen alapuolella. .

Tällä napajäiden sulamisvauhdilla pohjoinen meritie muuttuu jäättömäksi niin, että pohjoinen meritie Euroopasta Aasiaan saattaa varsin pian avautua kauppamerenkululle. Teollisuutta ja varustamoja asia kiinnostaa suuresti, sillä Koillisväylä lyhentäisi laivamatkan Euroopan ja Aasian välillä jopa kolmanneksella.

Arktisen meriliikenteen lisääntymiseen liittyy kuitenkin myös suuria riskejä. Öljyonnettomuus voi tuhota arktisen luonnon vuosikymmeniksi.  Pääosin Siperian rannikkoa myötäilevältä Koillisväylältä puuttuu vielä lähes kaikki kaupallisen merenkulun tarvitsemat palvelut kuten sää- ja navigointipalvelut, öljyonnettomuuksien torjuntaan tarvittavat alukset ja laitteet. Haasteena on myös Venäjä, miten siellä oikeasti suhtaudutaan Koillisväylän avaamiseen kansainväliselle kaupalliselle liikenteelle. Selvää on, että suomalaisilla on runsaasti alan osaamista  ja hyviä käytäntöjä , jotka on hankittu Itämeren liikenteestä, samoin öljytorjuntavalmiuksien kehittämisestä ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Arktisen alueen nopeat muutokset edellyttävät kaikilta arktisten maiden hallituksilta ja alueelle suuntaavilta yrityksiltä kykyä toiminnan riskien arvioimiseen ja hallintaan. Tänään Rovaniemellä kokoontuva valtiosihteeri Olli-Pekka Heinosen johtama Arktinen neuvottelukunta pohtii, millaisia käytännön tavoitteita Suomella  arktisen yhteistyön suhteen on. Valtioneuvoston kansliassa ajatellaan, että pari vuotta sitten laaditun arktisen strategian päivittäminen ei riitä. Tarvitaan selkeät linjaukset, mitä Suomi  arktisessa yhteistyössä tavoittelee.

PIETARISSSA

Viime perjantaina pääsin käymään isommanpuoleisilla rakennuskohteilla ja rakennetuilla asuinalueilla, kun asuntoministeri Krista Kiuru pistäytyi tapaamassa Pietarin kaupungin  ja Leningradin alueen rakennusasioista vastaavaa johtoa. Ministerin mukana oli joukko Pietarissa toimivia suomalaisia rakennusalan yrityksiä.

Kun Pietarin kaupungissa rakennetaan uusia asuntoja, niitä tehdään kokonainen kortteli kerralla. Suomalaistenkin rakennusyhtiöiden rakentamat kerrostaloalueet käsittävät paitsi satoja huoneistoja, yleensä myös koulun, päiväkodin ja muuta sosiaalista infraa. Suurin näkemäni hanke oli uuden noin 50 000 asukkaalle tarkoitetun asuinalueen rakentaminen Pietarin ydin keskustan ulkopuolelle. Rakennusyhtiö oli Kiinasta. Siellä päin nähtävästi 50 000 asukkaan kokoluokka ei tunnu isolta.  Suomalaiset rakensivat alueelle kauppakeskusta.

Suomalaiset rakennusyritykset ovat merkittäviä toimijoita Pietarissa. He tietävät, mistä puhuvat. Suomalaisyrittäjien mielestä uudisrakentamisen nykykäytäntö Venäjällä on ongelmallinen. Tontin ostaja ei saa tietoa, miten kaukaa vesi-, viemäri-, energia- tai tietoliikeyhteydet joudutaan hankkimaan. Usein on myös epäselvää, kuinka kauan niiden saanti kestää ja kuinka paljon ne maksavat. Voidakseen rakentaa yritys tarvitsee kaupungin rakennusviranomaisilta yli sata lupaa ja hyväksyntää.

Tällä hetkellä kaavoitushankkeet Pietarissa ovat pysähdyksissä ja pula rakentamiskelpoisista tonteista on johtamassa siihen, että asuntojen  tarjonta on selvästi kysyntää vähäisempi. Energiatehokkuus on Venäjän federaation tasolla korkeassa kurssissa, mutta käytännön rakentamisessa energiatehokkuus etenee verkkaisesti.

Ministerin vierailulla puhuttiinkin siitä, miten rakentamisen esteitä ja hidasteita voitaisiin poistaa. Kiuru kutsui venäläiset jatkamaan keskusteluja Suomessa, jolloin samalla naapurimaan edustajat voisivat tutustua rakentamisen käytäntöihin Suomessa. Venäläisiä reissu Suomeen tuntui kiinnostavan, joten rupesimme heti kotiin päästyämme suunnittelemaan asiaa.

Syrjäseltä painavia ehdotuksia

Pari päivää sitten asuntoministeri Krista Kiurulle  ehdotuksensa jättäneen selvitysmies Olavi Syrjäsen päätelmät siitä, mitä kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon edistämiseksi voitaisiin valtion osalta tehdä enemmän ovat kiinnostavia ja tärkeitä.

Aluksi Syrjänen puntaroi, mihin valtion omasta virastosta, Asumisen ja rakentamisen kehittämiskeskuksesta ( ARA) on ollut ja ei ole ollut. Lopuksi hän linjaa muutamia laajempia asuntopoliittisia tavoitteita.

Syrjäsen mielestä ARA:n tulisi keskittyä olennaiseen; metropolialueen ja suurten kaupunkiseutujen asuntotilanteen parantamiseen. ARA:n olisi valvottava tehokkaammin olemassa olevan ARA:n asuntokannan käyttöä ja kehittämistä niin, että omakustannusperiaate ja asumismenojen kohtuullisuus toteutuvat. Syrjänen ehdottaa, että ARA:n ohjauksen muuttamista niin, että vuokra-asuntojen kohtuullisuus varmistetaan. Syrjänen vauhdittaisi ARA:n vuokra-asuntojen rakentamista perustamalla uuden yleishyödyllisen yhteisön, johon valtio tulisi mukaan.

Syrjäsen ARA:aa koskevia ehdotuksia on luettu ympäristöministeriössä huolella. Jatkotyö on tarkoitus tehdä yhteistyössä ARA:n henkilöstön kanssa.

ARAlla on keskeinen rooli hallituksen asuntopolitiikan toteuttajana. Siksi roolia ja merkitystä on vahvistettava.

Syrjäsen toive saada valtio vahvemmin mukaan yleishyödyllisten rakennuttajien joukkoon on tervetullut ehdotus tilanteessa, jossa yleishyödyllinen rakentaminen ei näytä perinteisiä rakennuttajia kiinnostavan ollenkaan. Jatkotyö tässä asiassa jää ministeri Kiurulle ja hallitukselle.

Myös elinkeinoelämää luulisi kiinnostava, mistä saadaan kohtuuhintaisia asuntoja mm. niille kymmenille tuhansille uusille työihmisille, jotka muuttavat pääkaupunkiseudulle lähi vuosina.

Ydintoimintoja miettimään

Valtionvarainministeriö järjesti pari päivää sitten seminaarin, jonka annettiin ohjeet ministeriöille, miten hallitusohjelmassa päätetty ja kaikkia ministeriöitä ja niiden alaista hallintoa koskeva vaikuttavuus- ja tuloksellisuustyö tehdään.

Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusprojektia (VATU) johtaa ministeri Jutta Urpilaisen poliittinen valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Tarkoituksena on, että jokaisessa ministeriössä tehtäisiin arvio, mitkä ovat ministeriön ydintehtäviä ja mitä voidaan jättää tekemättä.

Tehtävien karsintaa  ulkoistamalla ja rakenteita saneeraamalla on toki tehty valtiolla jo pitkään. Nyt valtiovarainministeriö haluaa, että ministeriöiden ehdotukset ovat yhdenmukaisia tai ainakin laadittu samanlaiselle lomakkeelle.

Valtion henkilöstön piirissä tuntuu olevan varsin yksituumainen käsitys siitä, että tehtävät eivät ole vähentyneet siinä tahdissa kuin henkilöstö vuonna 2005 alkanutta ja vuoteen 2015 jatkuvan tuottavuusohjelma a toimeenpantaessa. Tehtäviä on jouduttu jakamaan jäljelle jääville virkamiehille ja – naisille, mikä on merkinnyt työtahdin kiristymistä. Tällaiselta tilanne tuntuu myös täällä ympäristöministeriössä. YM:n toimintaan vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädännön ja muiden toimeksiantojen hulppea määrä. EU:lla on vielä tapana määrätä kireät aikataulut omien ohjelmiensa ja direktiiviensä toimeenpanolle. Laiminlyöjiä uhataan sakoilla. Tehtäviä on pyritty asettamaan tärkeysjärjestykseen sekä ministeriössä että ELY:jen ympäristövastuualueilla. Työmäärä ei kuitenkaan merkittävästi ole vähentynyt.

Nyt on valtiovarainministeriössä keksitty VATU-ohjelmaan määrällinen tavoite, jonka nähtävästi arvellaan pakottavan kaikki miettimään, mitä tehtäviä on jätettävä tekemättä. VM:n hallinnonkehittäjät edellyttävät, että jokaisessa ministeriössä mietitään, mitä tehtäviä voidaan tehdä sitten, kun ministeriön pääluokan menoista on leikattu 10 prosenttia. Valtiosihteeri Santamäki-Vuori puhui mielikuvaharjoituksesta, kun seminaarissa 10 prosentin leikkauksesta tuli kysymyksiä. Mielikuva tai ei: tämäkin asia on selvitettävä. Tällä valtion velkaantumisvauhdilla taitaa muutenkin olla  tulevina vuosina luvassa pelkkiä leikkauksia.

EIKÖ KOLLAJA-KESKUSTELULLE TULE IKINÄ PISTETTÄ?

Viikon vaihteessa Pudasjärvelle Kipinän kylään päättynyt Iijoki-soutu oli järjestyksessä kolmaskymmenes. Helteisessä säässä Kipinän kosken rannalle kerääntynyt soutuväki, kaikkiaan lähtijöitä oli olut noin 200,  piti pienen juhla kolmikymmentävuotisen koskisodan kunniaksi. Soutajien joukossa oli muutama jokivartinen, joka oli ollut kaikissa Iijoen souduissa mukana alusta lähtien. Nuorimmat soutajat eivät olleet vielä syntyneetkään, kun soututapahtuma alkoi.

Iijoki-soutu sai alkunsa, kun voimayhtiö Pohjolan Voima ilmoitti aikovansa rakentaa Iijoen keski- ja yläosat palvelemaan sähköntuotantoa. Paikallinen väestö nousi vastustamaan rakentamista: syntyi kansanliike, joka nopeasti sai tukea ympäri maata. Iijoen keskiosat ja latvat suojeltiin vuonna 1987 voimaan tulleessa koskensuojelulailla.

Lain piti panna piste Iijoen rakentamishaaveille. Toisin kuittenkin on käynyt. Iijokeen Kipinän kylän kohdalle suunniteltu Kollajan allas nousi uudestaan esille viime vaalikaudella, kun voimayhtiö aloitti rakentamishankkeen valmistelun teettämällä  ympäristövaikutusten arvioinnin.

Pohjois-Pohjanmaan ELY  ei kuitenkaan lämmennyt YVA-selvitykselle. Se katsoi, että selvitys oli Naturan kanssa ristiriidassa. Yhtiö ei tästä lannistunut, vaan ryhtyi laatimaan uutta YVA:aa. Vuosi sitten muodostetussa Kataisen hallituksen ohjelmassa kuitenkin todetaan, ettei koskiensuojelulakia muuteta, mikä käytännössä tarkoittaa, ettei Kollajan hanke etene mihinkään.

Jokivarressa ei ole tyydytty siihen, että soudusta on tullut alueen merkittävä matkailutapahtuma. Siellä tehty erittäin paljon työtä vaelluskalan palauttamiseksi Iijokeen. Lohen ylisiirroilla on tutkittu, pystyykö lohi elämään ja kutemaan joessa. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Tässä on ollut apuna se, että Iijoen alkuperäistä ,lohikantaa on onnistuttu säilyttämään viljelylaitoksilla. Jokivarren kunnat, voimayhtiö ja eri viranomaistahot ovat sopineet kalateiden rakentamisesta Iijokeen. Kalastusmatkailun kehittämisen kannalta Iijoessa on paljon mahdollisuuksia. Tämä edellyttää tietenkin, että koko Itämeren lohenkalastus saadaan kestävälle tasolle.

Iijoen kulttuurimaiseman hyväksi on tehty tehdään innolla paljon työtä, mutta perustellusti jokivarren väki kyseli viikon loppuna, eikö Kollaja-keskustelulle tule ikinä pistettä.