Tässä sitä ollaan,
aloittamassa uutta työrupeamaan ympäristöministeriön kansliapäällikkönä
valtioneuvoston tehtyä asiasta hetki sitten päätöksen.
Tuntuu mukavalta jatkaa
työtä, kun on tuttu talo ja tutut ihmiset, joiden kanssa on hyvä luoda
ainespuita kestävälle kasvulle ja laadukkaalle elinympäristölle.
Viime ajat ovat olleet
ympäristöministeriölle ja koko ympäristöhallinnolle haastavat. Talvivaaran
kaivos aiheutti ympäristökatastrofin, jonka kaltaisiin meillä ei ole viime
vuosikymmeninä totuttu. Luottamus yrityksen haluun ja viranomaisten kykyyn
hoitaa hyvin ympäristöasioita on kokenut kolauksen. Luottamuksen voi palauttaa
vain teoilla. Omalla tontillamme ympäristöministeriössä uudistamme
lainsäädäntöä, lisäämme valvonnan voimavaroja ja tehostamme ohjaustamme
alaiseen hallintoon, jotta vastaisuudessa samanlaista ei pääse tapahtumaan.
Kaivosten ympäristöriskien hallintakyvystä tulemme saamaan paljon tietoa pian
alkaen kaivosten stressitestien kautta. Mielenkiinnolla odotan, millaiset
tulokset saamme.
Kolmen ministeriön
yhteisvoimin aikaansaatu hallituksen kestävän kaivostoiminnan ohjelma pyrkii
osoittamaan, että kaivoksillakin on Suomessa tärkeä paikkansa, mutta niiden on
kunnioitettava luonnonsuojelualueita, hoidettava ympäristöasiansa ja
sosiaalinen vastuunsa hyvin.
Koskemattomalla luonnolla on
myös arvonsa. Kansallispuistot ja muut suojelualueet ovat turvanneet vanhoja
metsiä, vesiä, soita, harjuja ja muita arvokkaita luontokohteita tuleville
sukupolville. Niihin ei pidä koskea harkitsematta lyhytnäköisten taloudellisten
etujen hankkimiseksi.
Muuten olen sitä mieltä, että
Suomessa olisi korkea aika lopettaa surkuttelu, kuinka huono taloustilanne
on ja kuinka paljon työttömiä on taas
tullut lisää. Kehityksen suuntaa ei katkaista voivottelemalla sitä, että vanha
yritystoiminta ei enää kannata, vaan uskomalla uuteen. Kataisen hallituksen
ohjelmassa on hyviä linjauksia vihreästä taloudesta, energiatehokkuudesta ja
biotalouden varaan syntyvistä uusista työpaikoista. Ohjelmilla vain ei synny yhtään työpaikkaa. Tarttis oikeasti
tehdä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti