ARKTISESTA STRATEGIASTA

Valtioneuvosto hyväksyi viime viikolla Suomen arktisen strategian. Edellinen strategia oli vuodelta 2010 ja se painottui pitkälle ulkopolitiikkaan. Nyt hyväksytyn uuden asiakirjan keskiössä ovat talouden uudet mahdollisuudet ja reunaehdot. Uudistettu strategia on laaja, lähes 60 sivuinen. Sen johtoajatus on kiteytetty tiivistelmän otsikkoon. Suomi haluaa olla aktiivinen ja vastuullinen arktinen toimija.

Mitä Suomi siis tahtoo?

Suomi haluaa viedä arktista osaamistaan pohjoiseen. Suomella on vahva arktinen laivanrakennusosaaminen ja Itämeren liikenteessä testattu meriliikenne- ja öljyntorjuntaosaamista. samoin kuin vahva tietotaito riskien ennakoinnista ja hallinnasta. Suomalainen ympäristöä ja ilmastoa säästävä teknologia on avannut liiketoimintamahdollisuuksia yrityksillemme eri puolilla maailmaa. Tällaista osaamista tarvitaan myös arktisilla alueilla.  Kysymys on ennen muuta siitä, miten suomalaiset yritykset pystyvät kilpailemaan Jäämeren hankkeiden osatoimittajina ja mitä valtio voi tehdä ovien avaamiseksi suomalaisen osaamisen vientiin pohjoiseen. Strategian linjaus siitä, että arktinen alue on koko Suomen asia ja valtio on valmis toimiin arktisen yhteistyön vahvistamiseksi , on tärkeä kannanotto. Strategiassa esille nostetut liikenteen uudet näkymät ovat mielenkiintoisia. Suomi tarvitsee yhteyden Jäämerelle.

Mitä sitten ovat reunaehdot, joista strategia puhuu.?  

Reunaehdot taloudelle tulevat ympäristökysymyksistä ja ilmastomuutoksesta.. Arktinen alue on keskellä nopeita ja ristiriitaisia muutoksia. Ilmasto lämpenee arktisilla alueilla voimakkaimmin maailmassa, uusia kuljetusreittejä avautuu, energiavaroja ja mineraaleja otetaan käyttöön, matkailu kasvaa. Vakava öljyonnettomuus voi tuhota arktisen luonnon erittäin pitkäksi aikaa.

Suomi haluaa myös perustaa uusia luonnonsuojelualueita Pohjoisnavan ympärille. Suojelualueiden perustamista pohjoisille merialueille on valmisteltu jo pitkään Arktisen neuvoston,  kahdeksan arktisen maan muodostaman kansainvälisen järjestön, alatyöryhmissä. Asia on ollut esillä myös kansainvälisissä biodiversiteettisopimuksen neuvotteluissa. ja kansainvälisessä merenkulunjärjestössä IMO:ssa. Tietoa erityisen herkistä  ja arvokkaista merialueista on kerätty jo useita vuosia. Päätöksentekijöillä on siten hyvä tietopohja ratkaista, tehdäänkö suojeluverkon perustamisesta päätöksiä. Tähän saakka suojelualueita on perustettu vain pohjoisille maa-alueille.

Suomi myös haluaa kehittää omaa pohjoistaan.

Arktinen strategia ei ole vain ohjelma, miten suomalaistan osaamista viedään Jäämerelle. Suomella on myös oma pohjoinen, jossa on kaivostoimintaa, metsäteollisuutta, matkailua ja alkuperäiskansoja. Myös oman pohjoisen tulevaisuudesta on huolehdittava.

Kalateiden rakentaminen pitäisi saada liikkeelle

Suomen arvokkaimmat vaelluskalajoet tuhottiin sotien jälkeen tapahtuneella taitamattomalla voimatalousrakentamisella. Vaikka kalateitä osattiin jo tuolloin rakentaa ja hyviä esimerkkejä niistä oli saatavilla niin Atlantin toiselta puolelta kuin lähinaapurista Norjasta, kalateitä ei Suomeen rakennettu. Kalateiden asemasta voimayhtiöille määrättiin tuomioistuinten päätöksillä velvoitteita istuttaa kalapoikasia rakennettuihin vesistöihin. Kun Kemijoen erittäin mittavat velvoiteistutukset alkoivat, valtion kalatalousviranomaiset olivat ennen muuta kiinnostuneita siitä, miten entisten lohijokien suille kerääntyvä istutuskala saadaan nopeasti pyydettyä pois. Padotuilla jokialueilla istutuskalat eivät pysyneet. Näiden tilalle esimerkiksi Kemijoella on istutettu kirjolohta, jonka pyynti houkuttelee vapaa-ajan kalastajia vesille.

Maailmalla kalateitä osataan rakentaa entistä paremmin. Myös meillä toimeenpannut kalatiet kuten Merikosken kalatie Oulujoen suussa ja Isohaaran kalatie Keminmaalla ovat osoittaneet, että lohi pääsee nousemaan, kun sille annetaan siihen mahdollisuus.

Pari vuotta sitten valtioneuvosto hyväksyi kalatiestrategian. Siinä tavoitteena on, että vaelluskalojen palauttamiseen ryhdytään ja kalateiden rakentamisessa lähdetään liikkeelle. Myös Itämeren kalatutkijat ovat jo vuosia vedonneet päättäjiin, että Itämeren uhanalaisen villilohen tulevaisuuden turvaksi nousujokia tarvittaisiin Suomen enemmän kuin nykyiset luonnontilassa olevat Tornion-, Simo- ja Kiiminkijoet.

Maakuntaliitot ovat tehneet hienoa työtä yhteistyössä alueen kuntien, kalatalousyhteisöjen ja voimayhtiöiden kanssa kalatiesuunnitelmien aikaansaamiseksi.

Valtiolta ja Euroopan unionilta on toivottu pientä siemenrahaa kalatierakentamisen vauhdittamiseksi. Rahan saaminen on kuitenkin tiukassa.

Vastuu kalateiden rakentamisen rahoittamisesta kuuluu luonnollisesti vahingon aiheuttajille, voimayhtiöille.  Yhtiöiden puolella kalateiden rakentamiseen on suhtauduttu periaatteessa myönteisesti, kunhan rakentaminen ei vähennä vesivoimasta tulevaa tuottoa. Voimassa oleva vesilaki lähtee siitä, että kalojen istutusvelvoite voidaan muuttaa kalatievelvoitteeksi. Muuttaminen edellyttää asian käsittelyä lupaviranomaisessa eli AVI:ssa.  Vesivoimasta tulevaa hyötyä ei kuitenkaan saa vähentää.

Vesilainsäädäntö Suomessa on vanhastaan ollut  rakentamislaki, jossa säädellään, kuka saa rakentaa ja millä ehdoilla vai saako rakentaa ollenkaan. Jos vesilainsäädäntöä uudistettaisiin nyt, lainsäätäjä tuskin enää tyytyisi laatimaan pelkästään pelisääntöjä rakentamishankkeiden intressivertailulle, vaan asettaisi tavoitteeksi  vesien ekologisesti hyvän tilan säilyttäminen ja vesistöön kohdistuvien toimien arvioiminen tästä näkökulmasta.

Vuokrapoliisi ?

Pistäydyin eilen Ara:ssa tapaamassa henkilöstöä, mikä on aina antoisaa. Aralaiset tekevät työtä

asuntopolitiikan toimijoiden kanssa kentällä. Heillä on kosolti arkielämän tietoa, miten asiat sujuvat tai eivät suju. Heitä kannattaa kuunnella.

Hallituksen puoliväliriihessä päätetyn asuntopoliittisen paketin toimeenpanossa ARA tulee olemaan keskeinen toimija. Hallitus linjasi joukon uusia asuntopoliittisia toimia, joilla pyritään vauhdittamaan kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa. Lainsäädännön ja muiden toimien valmistelu on ympäristöministeriössä työn alla.

Yksi keskeinen hallituksen linjaus on, että kuntien vuokravalvonta siirtyy ARA:lle. Tätä tarkoitusta varten ympäristöministeriö on esittänyt ensi vuoden valtion talousarvioon, että ARA voisi palkata 8 uutta henkilöä vuokravalvonnan hoitamiseen.

Vuokravalvonnan siirtäminen kunnilta ARA:lle, on ollut ARA:n oma ehdotus. Virastossa katsotaan, että vuokravalvonnan keskittäminen yhteen paikkaan toisi valvontaan tehoa ja parantaisi vuokrien läpinäkyvyyttä. Yksittäisten kuntien on ollut mahdotonta seurata saati puuttua siihen, miten valtakunnalliset vuokrataloyhtiöt määrittelevät vuokratalojensa vuokrat. Tämä on ennen muuta vuokralaisten etu.

Vuokravalvonta sinänsä on ollut kuntien tehtävänä jo 1960-luvulta lähtien. Vaikeutena on ollut, että kunnilla on hyvin erilaiset voimavarat hoitaa tehtävää. Siksi valvonnan siirtoa ARA:lle on myös kunnissa pidetty hyvänä asiana.

Vuokrapoliisiksi ARA ei aio ruveta, vaikka muutaman päivän takainen Kauppalehti antoi tällaisen tittelin ARA:lle. ARA:n ylijohtaja Hannu Rossilahti puolestaan kertoi, että hänen sanomisiaan oli samaisessa lehdessä vääristelty ja käytetty tarkoituksellisesti mustamaalaamaan vuokravalvonnan siirtymistä ARA:n tehtäväksi.

Kovin kumman kuvan taannoinen uutisointi joka tapauksessa antoi siitä, että hallitus kerrankin haluaa pitää vuokralla-asuvien puolta ja tehostaa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vuokrien määräytymisen valvontaa.

Taas uusia vuotoja lannoitetehtailta Itämereen

Viime päivien uutisoinnit Puolan lannoitetehtaiden kipsivuorten fosforipäästöistä ovat panneet miettimään,  millaisilla tiedoilla Itämeren maat tekevät suojelupäätöksiä maiden yhteisesti perustamassa Helsingin suojelukomissiossa, Helcomissa. Eivätkö maat raportoikaan rehellisesti sinne päästöistään?

Nyt uusista fosforipäästöistä ovat puhuneet suomalaiset. Suomalainen toimittaja on käynyt ottamassa Veikselin varrella vesinäytteitä. Suomen ympäristökeskus on esittänyt oman arvionsa. Suomalaisen säätiön edustaja on antanut lausuntoja. Asianosainen, Puolan valtio, joka myös omistaa päästölähteen lannoitetehtaan, ei ole osallistunut keskusteluun.

Maanantaina alkavassa Helcomin kokouksessa Helsingissä esillä on mm. maiden raportit lannoitetehtaiden jätekipsialtaiden tilasta  ja mahdollisista vuodoista. 

Koko Helsingin suojelukomission uskottavuuden kannalta on välttämätöntä, että komissio saa luotettavat tiedot riskikohteista ja niiden mahdollisista päästöistä. Kunkin Itämeren maan asiana on hoitaa oma kotipesänsä kuntoon. Suojelutyötä ei tarvitse tehdä yksin. Parhaita käytäntöjä ja kansainvälistä rahoitusta on saatavilla. Tarvitaan vain käytännön toimia.

KOSTEUS- JA HOMETALKOISIIN TARVITAAN KOKO SUOMI

Viime vuosina ylivoimaisesti eniten on puhuttu rakennusten kosteus- ja homeongelmista sekä niiden vaikutuksesta ihmisten terveyteen ja työssäjaksamiseen. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan äskettäin julkistaman mietinnön mukaan kosteus- ja homevaurioita ei ole juurikaan pystytty viime vuosikymmeninä vähentämään, vaan ne ovat paikoin jopa lisääntyneet ja ongelman paheneminen on todellinen riski. Rakennusten kosteus- ja homevaurioiden terveyskustannusten arvioidaan nousevan vähintään 450 miljoonaan euroon vuodessa. Tähän lukuun on päästy, kun terveyshaittojen ja epäviihtyvyyden kustannukset lasketaan yhteen kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Suurimmat kustannukset syntyvät mm. sairauspäivistä, lääkekuluista, kuntoutuksesta, eläköitymisestä sekä työtehon laskusta.

Tarkastusvaliokunta päätyi arviossaan siihen, että nykyinen korjausvelan suuruus on 30 – 50 miljardiin euroa. Liikutaan eduskunnan vuotuisen talousarvion loppusumman tasolla.

Ympäristöministeriössä on ollut käynnissä jo usean vuoden ajan kosteus- ja hometalkoot. Talkoolaiset ovat työstäneet kosteus- ja homevaurioista kärsiville kiinteistöjen omistajille luotettavampia menetelmiä vaurioiden tunnistamiseen ja niiden korjaamiseen. Talkooväki on myös edellyttänyt kosteus- ja homevaurioiden tarkastajilta pätevyysvaatimuksia ja riittävää koulutusta. Pätevyysvaatimuksia koskeva lainvalmistelu on ympäristöministeriössä työn alla.

Mistä rahat rakennusten korjaamisen?

Olisiko mahdollista lähteä siitä, että kunnat saisivat valtionosuuksissaan korvamerkittyä rahaa hometalojensa kuten koulujen, päiväkotien ja vanhusten hoivapaikkojen korjaamiseen kuten tarkastusvaliokunta esittää.. Korjausvelka on jo kasvanut niin suureksi, että sen maksaminen vie joka tapauksessa pitkän ajan. Jostakin olisi nyt hyvä aloittaa ja pian.

Työssä jaksamista ja työurien pituutta voi lisätä, kun kotien ja työpaikkojen sisäilma saadaan kuntoon. Siitä saataisiin sitä hallitusten toivomaa kasvua ja kilpailukykyä. 

Näihin talkoisiin tarvitaan koko Suomi.

Keskustojen elävöittäminenkin on tärkeää

Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkaisi eilen kaupan sääntelyä koskevan selvityksen. Selvityksen perusteella virasto julkisti muutamia suosituksia, jotka liittyvät maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuteen. Viraston mielestä maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteisiin tulisi lisätä kilpailun edistämisen tavoite, mm. tontinluovutukseen tarvittaisiin enemmän kilpailua. Päivittäistavarakaupan suuryksikköjä sääntelyyn virasto haluaa väljyyttä.

Ympäristöministeriössä laaditaan parhaillaan arviota siitä, miten kaksitoista vuotta voimassa ollut maankäyttö- ja rakennuslaki on toiminut. Samalla mietitään, millaisia muutostarpeita lakiin kohdistuu. Arviointi valmistuu tämän vuoden lopulla. Kilpailun edistäminen on tullut vahvasti esille myös maankäyttö- ja rakennuslain toimivuutta arvioivassa ryhmässä, joten kannanottoja asiasta lienee luvassa myös loppuraportissa.. Kilpailua enemmän on kyllä on keskusteltu rakentamisen laadusta. Eduskunnan tuoreen arvion mukaan rakentamisen huonosta laadusta ja virheistä kuten kosteusongelmista on aiheutunut kansantaloudelle 30 – 50 miljardin lasku. 

Kilpailuviraston kannanotto siitä, että päivittäistavarakaupan säätelyä tulee vähentää on päinvastainen kuin miten asiaa viime vuosina eduskunnassa on linjattu. Säätelyä on lisätty, koska kaupan suuryksikköjen siirtyminen kauas pelloille on nähty näivettävän kaupunkikeskuksia ja vievän palvelut entistä kauemmaksi asiakkaista. Keskustelu siitä, pääseekö kauppaan vain henkilöautolla vai onko siellä mahdollista pistäytyä myös pyörällä, jalan tai linja-autolla on tuttua viime vuosilta. Keskustojen elävöittäminen on yhdyskuntien kestotavoite kaikkialla.

Kaupan sijoitusratkaisuja ei voikaan tarkastella yksistään markkinat ratkaiskoon- periaatteella . Vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoitus- ja mitoitusratkaisut heijastuvat palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen, liikenteeseen ja ympäristöön sekä asettamiemme ilmastotavoitteiden toteutumiseen.