TÄSSÄ JA NYT

Tässä sitä ollaan, aloittamassa uutta työrupeamaan ympäristöministeriön kansliapäällikkönä valtioneuvoston tehtyä asiasta hetki sitten päätöksen.

Tuntuu mukavalta jatkaa työtä, kun on tuttu talo ja tutut ihmiset, joiden kanssa on hyvä luoda ainespuita kestävälle kasvulle ja laadukkaalle elinympäristölle.

Viime ajat ovat olleet ympäristöministeriölle ja koko ympäristöhallinnolle haastavat. Talvivaaran kaivos aiheutti ympäristökatastrofin, jonka kaltaisiin meillä ei ole viime vuosikymmeninä totuttu. Luottamus yrityksen haluun ja viranomaisten kykyyn hoitaa hyvin ympäristöasioita on kokenut kolauksen. Luottamuksen voi palauttaa vain teoilla. Omalla tontillamme ympäristöministeriössä uudistamme lainsäädäntöä, lisäämme valvonnan voimavaroja ja tehostamme ohjaustamme alaiseen hallintoon, jotta vastaisuudessa samanlaista ei pääse tapahtumaan. Kaivosten ympäristöriskien hallintakyvystä tulemme saamaan paljon tietoa pian alkaen kaivosten stressitestien kautta. Mielenkiinnolla odotan, millaiset tulokset saamme.

Kolmen ministeriön yhteisvoimin aikaansaatu hallituksen kestävän kaivostoiminnan ohjelma pyrkii osoittamaan, että kaivoksillakin on Suomessa tärkeä paikkansa, mutta niiden on kunnioitettava luonnonsuojelualueita, hoidettava ympäristöasiansa ja sosiaalinen vastuunsa hyvin.

Koskemattomalla luonnolla on myös arvonsa. Kansallispuistot ja muut suojelualueet ovat turvanneet vanhoja metsiä, vesiä, soita, harjuja ja muita arvokkaita luontokohteita tuleville sukupolville. Niihin ei pidä koskea harkitsematta lyhytnäköisten taloudellisten etujen hankkimiseksi.

Muuten olen sitä mieltä, että Suomessa olisi korkea aika lopettaa surkuttelu, kuinka huono taloustilanne on  ja kuinka paljon työttömiä on taas tullut lisää. Kehityksen suuntaa ei katkaista voivottelemalla sitä, että vanha yritystoiminta ei enää kannata, vaan uskomalla uuteen. Kataisen hallituksen ohjelmassa on hyviä linjauksia vihreästä taloudesta, energiatehokkuudesta ja biotalouden varaan syntyvistä uusista työpaikoista. Ohjelmilla vain  ei synny yhtään työpaikkaa. Tarttis oikeasti tehdä jotain.

Vaikkapa tehdä valintoja siitä, missä Suomessa aiotaan olla esimerkiksi biotaloudessa hyviä. Uskon myös, että ympäristöä ja energiaa säästävällä teknologialla on maailmalla suuret markkinat ja Suomessa on jo nyt alan huippuosaamista

Kaivoskonferenssissa Rovaniemellä

Harvoin olen kuullut niin yhdensuuntaisia puheenvuoroja kaivoksista ja niiden ympäristövaikutuksista kuin täällä Rovaniemellä eilen 23.4. alkaneessa Barents-konferenssissa. Paikalla on pari sataa hallinnon, yritysten ja tutkimuslaitosten edustajaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä sekä Kanadasta.

On kuultu, että kaivokset ovat erilaisia samoin kuin niiden ympäristövaikutukset. On todistettu, että kaivos muuttaa ympäristöä ja ekosysteemejä peruuttamattomasti. Kaikkia kaivostoiminnan aiheuttamia vaurioita ympäristöön ei pystytä kokonaan poistamaan, mutta parhaalla käytettävissä olevassa teknologialla haitalliset ympäristövaikutukset voidaan minimoida. Haitat ympäristölle usein myös jatkuvat vielä kaivostoiminnan loputtua. Tähänkin pitäisi osata varautua.

Kaivosyhtiöiltä on toivottu avoimuutta kaikessa toiminnassaan. Niiden vastuulla on hankkeiden suunnittelu mahdollisimman hyvin ja parhaalla teknologialla. Asukkailla ja muilla vaikutusalueella toimivilla yrityksille on annettava todenmukainen kuva kaivoshankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Suomalaiset ovat puhuneet kaivoshankkeiden aiheuttamista ongelmista vesistöille, ruotsalaiset pölystä ja melusta. Norja on vasta herännyt kaivosasiaan. Siellä tehdään suunnitelmia myös merenalaisten mineraalien hyödyntämiseksi. Venäläiset ovat puhuneet paljon toiminnassa olevien vanhojen kaivosten, kuten Petsamon nikkelikaivoksen ja sulaton ympäristöongelmista ja siitä, mitä niiden ratkaisemiseksi halutaan tehdä. Kanadassa sosiaalinen lupa on keskeinen osa kaivosyhtiön toimintaa. Sen hankkimiseen panostetaan ja sitä pidetään jopa tärkeämpänä kuin viranomaisten lupia. Sosiaalisella luvalla tarkoitetaan hyväksyntää, jonka kaivosyritys tarvitsee ympäröivältä yhteiskunnalta koko elinkaarensa ajaksi.

Ympäristöjärjestöt kaipaavat ryhmäkannetta kaivosasioihin kansalaisten avuksi. Matkailuväki haluaisi perustaa suojavyöhykkeen matkailukeskuksen ympärille. Alan mielestä matkailijan luontokokemusta ei saa pilata kaivoksella. 

Konferensissa tuotiin hyvänä esimerkkinä esille Kittilän kultakaivos ja Levin matkailukeskus, joiden välillä ei ole ristiriitaa. Paikallaolijat  olivat laajasti sitä mieltä, että eri vaihtoehdot ja intressien punninta pitää tehdä riittävän aikaisessa vaiheessa.

Konferenssissa kerrotut hyvät ympäristökäytännöt soisi tulevan laajemminkin tutuiksi. Itse tulin vakuuttuneeksi, että kaivosalan suhteen on syytä katsoa jo pitemmälle. Tavoitteeksi olisi asetettava, että kaivosteollisuus muun teollisuuden tapaan käyttää jatkossa parasta mahdollista teknologiaa ja EU:sta tutut BAT-määräykset ulotetaan koskemaan myös kaivostoimintaa.

Talvivaara teki sen taas

Talvivaara teki sen taas. Vuotava kipsisakka-allas aiheutti uuden ympäristöongelman aiemmin tapahtuneen lisäksi. Metallipitoista jätettä ei tällä kertaa päässyt valumaan kaivosalueen ulkopuolelle paikallisten asukkaiden kiusaksi, vaan se pystyttiin varastoimaan kaivosalueelle. Alueella on Kainuun Ely-keskuksen tietojen mukaan varastoituna noin 7 miljoonaa kuutiota vettä. Nyt arvioidaan, että kipsisakka-altaasta karkasi noin 400 000 kuutiota jätevettä. Suomen ympäristökeskus ympäristöministeriön pyynnöstä antaa hydrologista apua Kainuun ELY-keskukselle.

Yhtiö on usean kerran hakenut poikkeuslupaa jätevesien juoksuttamiseen ympäröivälle alueelle, toki puhdistettuna. Viimeksi Kainuun ELY-keskus antoi tällaisen luvan viime helmikuussa osalle yhtiön hakemusta vesimäärästä. Loput siirrettiin Pohjois-Suomen aluehallintoviraston käsiteltäväksi. Vaasan hallinto-oikeus puolestaan äskettäin antamalla välipäätöksellään merkittävästi rajoitti yhtiön mahdollisuutta laskea jätevettä etelänpuoleiselle alueelle. Lopullinen päätös ratkennee lähi viikkoina. Parhaillaan Kainuun ELY:n käsittelyssä on taas uusi poikkeuslupahakemus, jossa yhtiö anoo lupaa laskea vesiä, vedoten viikonvaihteessa sattuneeseen uuteen vuotoon. Yhtiö on myös aloittanut heti ilmoituksen annettuaan lisäjuoksutukset, joihin sillä ei ole lupaa. Ollaan siis luvanvastaisessa tilanteessa.

Tiedossani ei ole, miten Kainuun ELY aikoo asian ratkaista. Se voi hyväksyä tai hylätä yhtiön hakemuksen tai siirtää sen lupaviranomaisen käsittelyyn Ouluun. Se voi myös  vaatia yhtiötä heti keskeyttämään lisäjuoksutukset ja edellyttää toiminnanharjoittajaa uhkasakolla tai hallintopakolla palaamaan luvanmukaiseen tilanteeseen. ELY joutuu myös tekemään patoturvallisuuslain mukaisen riskiarvioinnin; kestävätkö padot ja niiden takana olevat vesimassat kevättulvia lumien alkaessa sulaa ilman lisäjuoksutuksia. Yrityksellä pitäisi kaikkia näitä riskitilanteista varten olla kattavat suunnitelmat, mutta vaikuttaa siltä, että ainoa suunnitelma on veden juoksuttaminen ympäröivään luontoon.

Oulun lupaviranomaisilta odotetaan ennen muuta ratkaisu Talvivaaran uuden ympäristöluvan osalta. Saako yritys jatkaa toimintaansa ja jos saa, millaisilla ehdoilla. Oululta odotetaan jätevesien käsittelyyn ja vesien kokonaishallintaan yleisemminkin selkeitä määräyksiä. Oulun päätöksen piti olla valmis jo viime keväänä, mutta uudet kiemurat yhtiön toiminnassa ovat epäilemättä tuoneet mutkia matkaan. Päätöstä ei varmasti helpota viime aikoina julkisuudessa esillä olleet uutiset siitä, että yhtiöllä on yhä vaikeuksia saada ydinprosessinsa, bioliuotusmenetelmä toimimaan asianmukaisesti.

Susia ja salametsästystä

Eilen Rovaniemellä järjestetyssä erävalvontaseminaarissa  maa- ja metsätalousministeriön edustaja sanoi susikannan pienenemisen johtuvan salametsästyksestä. Samassa tilaisuudessa puhunut Helsingin yliopiston Ruralia instituutin tutkija puolestaan totesi , että maaseudun asukkaat on jätetty yksin ja ihmiset ovat turhautuneet, kun yhteiskunta ei ratkaise petokysymystä.

Seminaarissa perättiin salametsästyksen torjumiseksi lisää voimavaroja valvontaan. Pari vuotta sitten eduskunta tiukensi suurpetoja laittomasti saalistavien rangaistuksia lisäämällä rikoslakiin törkeän metsästysrikoksen tekomuodon.  Valvonnan osalta tilanne ei ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan.

Ennen poliisilla oli eräpoliiseja, jotka olivat erikoistuneet mm. metsästysrikosten tutkintaan. Poliisihallinnon organisaatiomuutoksissa eräpoliisit ovat jääneet historiaan vakanssien viimeisten haltijoiden jäätyä eläkkeelle.

Muutama vuosi sitten rajamiehille lisättiin poliisivaltuuksia. Perusteluna oli silloin, että rajamiehiä vielä löytyi syrjäseuduilta, kun poliisit olivat siirtyneet suuremmille paikkakunnille. Nyt rajavartiossakin väkeä siirretään kaakkoisrajan valvontaan ja erämaapisteitä suljetaan vauhdilla. Metsähallituksella on vielä erätarkastajia. Kaikkiaan heitä on 11  toimintakenttänään valtion maa- ja vesialueet.  Eri viranomaisten olisi hyvä yhteisesti pohtia,. mitä valvonnan tehostamiseksi olisi tehtävissä. Nykyisten säästöjen ja leikkausten aikana asian ratkaiseminen on epäilemättä hankalaa.

Salametsästys pilaa koko metsästäjäkunnan mainetta. Suurin osa maamme metsästäjistä on lakia kunnioittavaa väkeä, joka ei salapyyntiä hyväksy.

Vielä suurempi kysymys on, miten Suomi pystyy uskottavasti huolehtimaan petopolitiikastaan, johon se on EU:n jäsenmaana sitoutunut. Hallitusohjelmassa maa- ja metsätalousministeriölle ja ympäristöministeriölle petopolitiikan osalta annettu tehtäviä: Ensinnäkin ”Suomen suurpetopolitiikan  onnistumisesta on laadittava kokonaisarvio”. Tämän lisäksi” suurpetokannat on varmistettava kestävälle tasolle ihmisten ja tuotantoeläinten turvallisuustarpeet sekä luonnon monimuotoisuus huomioon ottaen.” Näitä linjauksia nyt tarvittaisiin.

.